Satakunta laitilalaista yhdeksäsluokkalaista on viime kuukausien aikana pyöritellyt ajatusta, mistä arki täyttyy peruskoulun jälkeen. Osa miettii tulevaa muutaman vuoden päähän, osa varmasti pyörittelee haastavampaa ajatusta siitä, missä ammatissa voisi kuvitella olevansa seuraavat vuosikymmenet.
Vajaan kuukauden kuluttua alkava yhteishaku ja sen mukanaan tuoma uusi opiskelijaelämä tarkoittaa monelle nuorelle isoa hyppyä tuntemattomaan. Vapaus lisääntyy ja se saattaa alkuun huumata. Vapaus tuo mukanaan vääjäämättä kuitenkin uudenlaista vastuuta omasta elämästä, tekemisistä – ja tekemättä jättämisistä. Olennaisimmat oppivuodet tarjoillaankin kouluarjen kylkiäisinä.
Tärkeintä on, että nuori saa omien tarpeidensa mukaista tukea. Yksi pärjää itsenäisemmin, toinen taas kaipaa tukea paljon, vaikkei sitä osaisi suoraan aina pyytääkään. Ensisijaisesti tuesta ovat vastuussa vanhemmat, mutta isossa roolissa ollaan myös kouluissa. Laitilan Varppeen yläkoulun rehtori Matti Lehmuskoski kertoo, että jatko-opiskelupaikkoja puntaroidaan nuoren edun näkökulmasta.
Peruskoulun jälkeinen opiskelupaikka – lukio tai ammattikoulu – riippuu edelleen pitkälti perheen kulttuuritaustasta. Laitilassa lukioon hakeutuu ikäluokasta noin 40 prosenttia, mikä on hieman vähemmän kuin maassa keskimäärin.
Lehmuskallio uskoo, että oppisopimuskoulutuksen kehittämiselle olisi Suomessa tarve: käytännön taidot olisivat monelle alalle parasta valmennusta, mikä sopii myös osalle nuoria hyvin. Ammattikouluun moni nuori nimittäin hakeutuu siksi, että kokee lukemiseen keskittyvän peruskoulun itselleen vieraaksi tai vaikeaksi.
Pettymys pänttäämiseen on asia, joka vaikuttaa jopa koko loppuelämään. Lukioiden suosiota ei takaa vain lukioiden profiilin kiillotus, vaan tie lukioon tasoittuu, jos kokemus kouluarjesta on ollut jo ennen sitä hyvä.
Se, tarvitsevatko lukiot ylipäätään nykyistä enemmän oppilaita, onkin sitten jo kokonaan toinen kysymys.