Jäät keskimääräistä ohuempia

0

 

Arja Tulinen-Saario nousi naskaleiden avulla Huvin vuoksi -yhdistyksen järjestämässä tapahtumassa ylös avannosta naskaleiden avulla. tapahtumassa
Arja Tulinen-Saario nousi naskaleiden avulla Huvin vuoksi -yhdistyksen järjestämässä tapahtumassa ylös avannosta naskaleiden avulla. Pintapelastajat varmistavat turvallisuuden. Kuva: Pirkko Varjo.

Jäätilanne on nyt monin paikoin vaarallisen heikko, ja jäillä liikkuminen edellyttää erityistä varovaisuutta. Helmikuussa vesistöjen jäänpaksuudet ovat olleet suurimmassa osassa maata selvästi keskimääräistä ohuempia, kertoo Suomen Ympäristökeskus. Jäillä liikkuessa on aina varauduttava siihen, että jää voi pettää alta.
– Jäillä liikuttaessa on aina valmistauduttava siihen, että jää voi pettää. Varusteiden on oltava sellaiset, että voi pelastaa itsensä tai kanssaihmisen jäistä. Jäälle ei kannata mennä, ellei ole täysin varma, että se kestää. Ja vaikka olisi varma jään kestävyydestä, täytyy varustautua oikein, sanoo LähiTapiolan osastopäällikkö Antti Määttänen.
Laitilan Sanomat kertoi 20.2. Lehtoniemessä järjestetystä harjoituksesta, jossa jäihin pudottautuvien tehtävänä oli päästä avannosta omin voimin ylös. Huvin vuoksi -yhdistyksen järjestämässä tapahtumassa todettiin, että ilman naskaleita homma on huomattavasti paljon vaikeampaa, ellei peräti mahdotonta.