Home tulee kalliiksi

0

Osa Laitilan terveyskeskusta on parhaillaan myllerryksen kourissa, kun kiinteistössä paikataan kosteusvaurioiden tekemiä tuhoja. Terveyskeskuksesta väistötiloihin kaupungintalolle on muuttanut koko työterveyshuolto.

Pyhärannassa puolestaan etsitään parhaillaan kunnan terveysaseman toiminnoille kuumeisesti korvaavia tiloja, kun terveysasema tyhjennetään kosteusvaurioiden aiheuttamien ongelmien vuoksi.

Laitilan koulumaailman ylpeys on muutama vuosi sitten valmistunut Kappelimäen koulu. Vaikka uusi alakoulu oli upea investointi Laitilalta, niin sen syntytarina on kaikkea muuta kuin iloinen. Rakennettiinhan uusi koulu korvaamaan homeongelmien vuoksi korjauskelvottomaksi pilaantunut vanha Kappelimäen koulu.

Myös Pyhärannassa yksi kunnan kolmesta alakoulusta on todettu homeen pilaamaksi. Ihoden koulu sai purkutuomion ja oppilaat opettelivat kouluarkea paikalle kuljetetuissa vuokraparakeissa. Päivähoidon puolellakin on kärsitty sekä Laitilassa että Pyhärannassa kosteusongelmista.

Esimerkeistä ei siis ole pulaa, eikä kunnista kumpikaan ole homeongelmineen suinkaan poikkeus kuntakentällä. Päinvastoin, yhä useampi kunta painii rapistuvasta kiinteistökannasta aiheutuvien ongelmien ja kulujen kanssa.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan teettämä rakennusten kosteus- ja homeongelmia koskeva tutkimus arvioi, että jopa viidennes Suomen kouluista, päiväkodeista ja hoitolaitoksista kärsii merkittävistä kosteus- ja homevaurioista.

Eivätkä asiat kodeissakaan hyvin ole: tutkimuksen mukaan nimittäin homeen vuoksi merkittävästi vaurioituneissa pien-, rivi- ja kerrostaloissa asuu jopa 550 000 suomalaista. Tutkimuksessa arvioidaankin rahaa uppoavan yksin homeen aiheuttamiin terveyshaittoihin kymmeniä miljoonia euroja.

Kun rahat ovat tiukalla, huolto- ja kunnossapitoinvestoinneista nipistetään – ja vuosien kuluttua tehdystä säästöstä maksetaan kallista lisähintaa. Korjattavaa on homeongelmien aiheuttamien vaurioiden lisäksi siis rutkasti myös asenteissa.