Valtatie kahdeksan Turku–Pori -hankkeen perusparannustyöt alkavat myös Porin päässä. Liikennevirasto ja Porin kaupunki rakennuttavat yhdessä Isomäen risteyssillan sekä kunnostavat Pinomäentietä.
Liikennevirasto ja Destia Oy allekirjoittivat keskiviikkona sopimuksen rakennusurakasta. Sopimuksen arvo on 1,9 miljoonaa euroa.
Rakennustyöt alkavat helmi–maaliskuun aikana, ja niiden on määrä olla valmiina marraskuussa.
– Turun ja Porin välinen 135 kilometrin osuus kasitiestä on Lounais-Suomen merkittävä tavaraliikenneväylä. Sen varrella sijaitsee useita kaupunkeja ja kuntataajamia sekä viisi vientisatamaa. Tiellä on myös runsaasti työmatkaliikennettä. Liikenneturvallisuus on heikkoa koko välillä, ja siksi hanke on tärkeä, kertoo projektipäällikkö Kari Partiainen Liikennevirastosta.
Luvia–Pori-välin muiden parannuskohteiden työt alkavat ensi vuonna ja valmistuvat 2017.