Näin lauhoilla ja aurinkoisilla keleillä lapset tykkäävät käydä eväsretkillä paikoissa, joissa heidän isänsä kaataa puita. Ensi talven klapeja varten on puita kaadettava ja raivattava aikamoinen määrä. Onneksi ihan lähimetsissäkin on poltettavaksi sopivaa puuta. Lasten mieleen on eväskorin pakkaaminen ja nuotiolle kävely. Eväät metsässä maistuvat aina yhtä hyviltä! On hienoa kun voi tarjota heille rauhallisia ja iloisia hetkiä metsässä. On mahtavaa nähdä kun he kasvavat ja oppivat kulkemaan, osaavat tunnistaa kasveja ja oivaltavat lähimetsänkin tarjoamat mahdollisuudet elämyksiin. Mihinkään kauas ei tarvitse mennä, elämys on ihan tässä!
Yhden huonon puolenkin näistä nollissa huitelevista keleistä keksin; kaikki paikat ovat peilijäässä, ja se vaikeuttaa lasten kulkemista pihalla.
Sain tomaatin siemenet multaan! Sekin tehtiin yhdessä lasten kanssa. He odottavat säkin avaamista, ja sitä kun saa kauhoa pehmeää multaa pieniin alustoihin. Siementen kanssa hiukan pitää olla tarkkana, pienet kädet hukkaavat niitä niin helposti. Mutta suurin osa taisi mennä multaan, ja tuli kasteltua varovasti ja taputeltua huolellisesti. Pienessä terraariossa purkit ovat ihmettelevien silmien alla; “joko sieltä kohta jo jotain näkyy?”. Ei ehkä vielä tänään, mutta katsellaan taas huomenna! On ihana odottaa kevään ihmeitä lasten kanssa.
7.päivän illalla myrskyn noustessa meille syntyi kissanpentuja. Minulla on Kissaliiton kasvattajanimi, ja kasvatan hyvin pienimuotoisesti rotukissoja. Pennut oli pitkään harkittuja ja odotettuja. Viime vuonna pentujen vanhemmat kävivät lonkkakuvissa, sydän- ja munuaisultrissa ja geenitesteissä. Mikään halpa harrastus rotukissojen asianmukainen kasvattaminen ei ole. Ihmiset usein tietävät minut hyvin kissarakkaaksi, ja vaikka intohimoni on ollut villiintyneiden kissojen asioiden ajamisessa, on rotukissaharrastus ajanut sen ohi. On helpotus välillä nauttia näistä upeista eläimistä ilman ihmisten kritiikkiä ja vaatimuksia (joita eläinsuojelutyössä on runsain mitoin).
Mutaman vuoden tauon jälkeen minä saan taas ihmetellä pieniä kissanpentuja. Ja ihmeteltävää niissä riittää!
Eilen sain hakea ponin ja aasin metsästä pihaan vasta kuudelta, ja ilman taskulamppua! Vasta juuri neljältä oli jo hämärää. Aika on kulunut nopeasti, melkein harppauksella. Ollaan puolivälissä helmikuuta. Olen alkanut miettiä, millä saisin nokkos- ja horsmasatoa hiukan aikaistettua, ja millaisia paalipenkkejä rakentaisin ja mihin. Paaliviljelyä aion ehdottomasti koittaa tänä vuonna. Viherpeukalo(joka on yhä sijoittuneena aika keskelle kämmentä) alkaa kaivata toimintaa, onneksi mullanmöyhintä ja tomaatinsiementen ripottelu auttoivat pahimpaan kutinaan!
Innolla joka päivästä nauttiva
Hilla