W.A.S.P. ja Uriah Heep Karjurockin ykkösnimiksi

0
W.A.S.P. saapuu heinäkuussa Uuteenkaupunkiin.
W.A.S.P. saapuu heinäkuussa Uuteenkaupunkiin. Kuva: W.A.S.P.

Suomen suurimman maalaisfestarin Karjurockin perjantain pääesiintyjäksi saapuu legendaarinen W.A.S.P. Heinäkuun helteillä 16.–18.7. Nopperlan maalaismaisemaan saapuva hevibändi ja sen keulahahmo Blackie Lawless ovat tulleet tunnetuiksi villeistä live-esiintymisistään ja jopa paheksuntaa herättäneistä levynkansistaan ja biiseistään.

Kotimaisista kärkinimistä perjantaina lavan ottaa haltuunsa suomirockin klassikko Neljä Ruusua sekä Happoradio, Redrama ja JUJU.

Lauantain ulkomainen vetonaula on heavy rockin kiistaton legenda Uriah Heep. Vuonna 1969 perustettu yhtye on jatkanut omalla soundillaan jo 40 vuotta ja on edelleen yksi suurista rockikoneista.

Lauantain fiilistä luovat Vain Elämää -tähti Jenni Vartiainen, energinen Maija Vilkkumaa ja takuuvarmat viihdyttäjät Matti ja Teppo.

Karjurock avaa ovensa jo torstaina 16.7. Robinin erilliskonsertilla. Luvassa on Robinin lisäksi tunnelmaa ja ohjelmaa koko illan ajan erityisesti lapsiperheille.

Karjurock järjestetään tänä vuonna yhdeksännen kerran. Lokalahtelainen festivaali on kasvanut vuosien saatossa vajaan 15 000 festivaalikävijän suurtapahtumaksi.

Ohjelmisto, esiintyjäpäivitykset ja tapahtuman muut uudistukset löytyvät osoitteessa www.karjurock.fi.