Vietämme tällä viikolla hiljaista viikkoa, joka huipentuu pääsiäissunnuntaihin. Hiljaisen viikon merkitys on Jeesuksen kärsimystiessä. Sunnuntaina syömme suklaamunia, ihastelemme kasvatettua rairuohoa tai ohraa ja leivomme värikkäitä pääsiäisherkkuja. Raikkaat, keväiset värit valtaavat kaikki paikat ja syntyminen sekä kasvaminen, kevään alku, ovat läsnä. Sitä ennen siivotaan, tehdään töitä ja valmistetaan ruokaa. Ja voidaan hiljentyä.
Onko vaikea olla hiljaa? Minun mielestäni siitä hankalaa tekee se, että sisäinen hiljaisuus on itse asiassa hyväksymistä. Ulkoinen hiljaisuus voi olla ajatusten ja sanojen torjumista, mutta kun antaa itselleen tilaa, myös mieli hiljenee. Hyväksymisestä saa rauhaa. Vetää hiljaiseksi, kun ajattelee maailmaa vähän kauempaa. Maapallo pyörii radallaan kuten ennenkin, ja sen eri puolilla kohtalotoverit ovat todennäköisesti autuaan tietämättömiä toisistaan. Samalla globalisaatio, ”maapalloistuminen”, tuo ihmisiä lähemmäksi ja toisaalta saamme tietää paljon enemmän kuin lukuisat aikaisemmat sukupolvet. Tietoa on saatavilla. On tosi vaikea olla hiljaa.
Kehityspsykologian kirjassa puhutaan nuorten ajattelusta. Se on minäkeskeistä, ja keskittyminen suunnataan omaan itseensä, omiin onnistumisiin ja epäonnistumisiin. Toisaalta virheistä syytetään ulkoisia tekijöitä, ja eräänlainen avarakatseisuus puuttuu, niin kuin myös itsensä hyväksyminen ja omien rajojen tunnistaminen. Siksi me nuoret saatamme pitää kovaa meteliä, ja hiljaisuus on aivan sietämätöntä. Ei hyväksytä, ettei tiedetä, ettei osata, ettei voida tehdä asialle mitään tai jos voidaan, niin se vasta paljon meteliä herättää! Ihminen on jatkuvasti kehityskelpoinen. Omien rajojen etsiminen jatkuu pitkälle jos ei loputtomiin, vaikka nuoruudessa se on kaikkein voimakkainta.
Ollapa hiljaa. Katselen välillä ihmisiä ja mietin, miten jotkut heistä pystyvät olemaan hiljaa, antamaan tilanteen jatkua ilman välitöntä omaa reaktiota kaikkeen. Hiljaisuus on usein hyvästä, se ei sulje mitään pois. Kuitenkin sanat ovat tärkeitä – välttämättömiä puhumiseen! Joskus ahdistavat ajatukset ja yksinäisyys valtaavat mielen, ja minusta ne ovat elämän musertavimpia hetkiä. Hiljaisuus repii riekaleiksi. Silloinkin voi ottaa lintuperspektiivin ja ajatella lohduttavasti: tämä tunne menee ohi. Vaikka kyllä aikuiset sen varmaan tietävätkin. Minä olen oppinut vasta!
Mukavaa pääsiäistä jokaiselle.