Muurahaiset ahertavat ja korjailevat jo talven jättämiä jälkiä pesissä, joihin aurinko pääsee kunnolla paistamaan. Päivät ovat kuitenkin pysyneet koleina. Ei juuri nouse nokkosta, mutta ei haittaa. Keväällä on omat tehtävänsä.
Puunrunkoja on ajettu metsästä kotipihaan suuriksi pinoiksi. Aikanaan on sitten runsaasti pilkkomishommia edessä. Klapikonetta ei ole omasta takaa, puut pilkotaan joko käsipelillä tai lainakoneella. Sahatun puunrungon tuoksu on ihana. Se tuoksuu tekemiselle, lämmölle ja turvallisuudelle. Talvi on ollut melko leuto, ja klapeja näyttää viime vuodestakin jäävän jonkinverran. Ensi talvena ei tarvitse kantaa huolta, pysytään lämpimänä!
Minä olen pysynyt shampoo vapaalla vyöhykkeellä kohta jo 4kk. Kananmunat ja savi ovat pitäneet hiukset hyvänä, turvetta en ole lähtenyt kuitenkaan kokeilemaan, koska sitä ei lähimaastosta ole kerättävissä. “Näppituntumalla” arvioiden hiukset ovat nyt kuohkeammat ja päänahka paremmassa kunnossa. Mitään kutinaa tai muuta epämukavutta ei ole. Tämä on ollut ehdottoman hyvä kokeilu, joka toivottavasti jää tämän vuoden jälkeenkin hyväksi tavaksi, ihan loppuelämäksi. Kanoille ja maalle kiitos!
Viime aikoina olen miettinyt omavaraisuuden käsitettä uusin silmin. Toisaalta huomaan, että aihe kiinnostaa sellaisia luonnonmukaiseen elämään pyrkiviä ihmisiä (ja erityisesti naisia), joilla on halu tuottaa ruokaa myös muille, ja sillä tavalla rahoittaa ja elää hieman mukavampaa omavaraistaloutta, kuin ihan kädestä suuhun eläisi. Toisaalta luin lehtiartikkelin parista joka eli koko vuoden lapissa, ilman asuntoa, vuokraa, sähkölaskuja. Joka päivä etsien ruokaa ja selviytyen luonnon keskellä. Näistä jälkimmäinen tapa elää tuntuu itselleni tärkeämmältä.
Minulla on ollut kausi, jolloin pohdin tuottamista, eläinten kasvatusta lihaksi, lammasfarmarin uraa. Mutta eläimen vieminen teurastamolle, kasvattaminen toiselle ihmiselle, tuottaminen -ne eivät vaan tunnu hyvältä minun päässäni. Jätin viime vuonna lihan ostamisen kuitenkin juuri siksi, etten halunnut syödä lihaa jonka alkuperää ja kasvuoloja en tunne. Uskon siihen, että kun ihminen kasvattaa omansa, niin huolen pitäminen on helpompaa, kuin pääluvun kasvattaminen suureksi rahan tienaamisen vuoksi. Kun kasvattaa enemmän kuin itse käyttää, tulee mukaan rahan ajattelu, tuottavuus -”mitä minun täytyy tuottaa, jotta saan katettua menot”. Minä haluan ennemmin saada rahan menon mahdollisimman pieneksi, tuottaa vaan juuri sen mitä kotona tarvitaan.
Luonto muutenkin on noussut yhdeksi tärkeäksi osaksi elämässä selviytymistä. Joskus pirstaloituminen on ollut helppoa, mennä pois tolaltaan ja voida henkisesti pahoin. Nyt minulla on turvapaikka jossa on levollisuus, ja joka takaa sen, että näen positiivisesti ja koen onnea, vaikka joku osa elämää menee rikki. Olen aina ajatellut, että eläinterapian merkitys ihmisen hyvinvoinnille on suurta ja merkityksellistä. Nyt alan kallistua sen puoleen, että luontoon meno ja sen kokeminen on vielä suurempaa ja merkityksellisempää. Kun vaan jaksaa ja osaa katsoa oikein, huomaa liikkeen, soljua mukana.
Tämäkin sadepäivä voi olla märkä ja inhottava, vähän kalsea ja hiuksia litistävä. Tai rauhallisesti oksalta alaspäin venyvä kimalteleva sadepisara, ja lätäkössä pomppiva kikattava lapsi. Solju mukana, kimalla ja ole kikattava lapsi.
Hilla