Suomen harrastekanaloissa on tavattu mykoplasmaa ensikertaa. Todettuja tapauksia on tätä kirjoittaessa 3, ja se on varmasti vain jäävuoren huippu, kun miettii miten paljon kanoja myydään harrastekanaloista toiseen.
Itsellä on onneksi hyvä tilanne, kukaan aikuisista kanoista tai tipuista ei ole oireillut, eikä meillä ole kanaharrastajiakaan kylässä käynyt aikoihin. Muutaman kukon olen vaihtanut viime vuosina. Kaikki siitosmunien sekä kanojen ja kukkojen myynti on harrastajien toimesta pitkälti lopetettu kaikkialla, missä tieto on ihmiset tavoittanut. Netissä tieto leviää tehokkaasti, mutta niille ketkä eivät juuri nettiä käytä, ei tieto ehkä kulje kovin hyvin. Harrastekanaloissa mykoplasmaa on sekä Euroopassa, että esim Ruotsissa. Oletetaan, että laittomat maahantuonnit ovat tämänkin taudin takana. Ilmeisesti laittoman tuonnin seurauksena vuosina 2011 – 2014 harrastekanaloissa levisivät laajasti tarttuva keuhkoputkentulehdus sekä kurkunpään- ja henkitorven tulehdus.
Tarttuvia tauteja on kaikilla eläinlajeilla, mutta harraste-eläiten sairaudet tulevat ongelmallisimmaksi, kun kyseessä on sellaisen lajin sairaus, joka voi tarttua harrastajilta myös tuottajien eläimiin. Silloin voidaan mahdollisesti puhua hyvin suurista taloudellisista tappioista. Laitila on tunnettu siipikarjapitäjä, ja täällä asiaa seurataan varmasti vielä tarkemin kuin muualla suomessa. Täytyy toivoa, että siipikarjaharrastajat ottavat asian todella vakavasti, ja eläimiä pidettäisi eristyksissä ja eläinlääkärille informoitaisi kaikenlaisista hengitystieongelmista näytteiden saamisesi. Ikävin puoli harrastajan kannalta tässä on se, että laitonta siipikarjaa suomeen tuoneiden rikoksesta maksetaan rakkaiden siivekkäiden hengellä. Itse olen omien kanojeni suhteen positiivisella mielellä, ja ovet pysyvät vierailta nyt visusti kiinni. Täytyy toivoa, että ongelman laajuus saadaan selvitettyä, ja sairaita parvia lopetettua.
Omat ajatukset ovat askarrelleet nyt näissä kana-asioissa. Rakkaiden siivekkäiden toivon pysyvänkin oireettomina.
Lisätietoja sairaudesta löytyy Eviran 12.6.2015 julkaistamassa tiedotteesta Eviran nettisivuilta.
Hilla