Jyskeen E-tytöt hienosti neljänsiä

0
Jyskeen E-tytöt sijoittuivat hienosti neljänsiä valtakunnallisella Tenavaleirillä.
Jyskeen E-tytöt sijoittuivat hienosti neljänsiä valtakunnallisella Tenavaleirillä.

Jyskeen E-tytöt taistelivat hienosti valtakunnallisella tenavaleirillä ja sijoittuivat loppujen lopuksi hienosti neljänneksi 47 joukkueen joukossa.
Mitalikin oli mahdollinen, mutta välierissä koko turnauksen voittaja Rauman Fera oli vahvempi juoksuin 8-4. Perjantaiaamun pronssiottelussa Jyskeen tytöt saivat vastaan maineikkaan Porin Pesäkarhujen joukkueen.

Aivan parasta peliesitystä emme valitettavasti tässä pelissä kyenneet esittämään, etenkin sisäpelissä näkyi lähes viikon mittainen pelirupeama. Lisäksi myös pronssipelin panos heijastui peliimme selvän jännityksen muodossa. Pesäkarhut vei lopulta pelin juoksuin 5-2.

Kaiken kaikkiaan leiri oli ikimuistoinen. Laitilan tyttöjuniorijoukkue palautettiin 2000-luvun alkupuolen menestyksen jälkeen kansallispelimme terävimpään kärkeen. Tuloksen arvoa lisää se, että Jyskeellä oli ikäluokaltaan selkeästi nuorin joukkue kärkinelikosta.

Pienellä paikkakunnalla, kun ei saa pelkää 2003 -vuotiaiden joukkuetta, vaan Jyskeen joukkue koostui vain viidestä 2003, seitsemästä 2004 ja lisäksi yhdestä 2005 syntyneestä pelaajasta.

Lue lisää 7. 7. lehdestä