Heippa! Terveisiä Sastamalasta Evankeliumijuhlilta. Miten yhteen viikonloppuun voikaan mahduttaa koko kesän: jäätelön, kaatosateen, auringossa palaneen nenänpään, automatkat, nurmikon, yön kylmyyden, nälän, järven ja ystävät. Nyt uusi koti tuntuu kodilta, kun sieltä on ollut hetken pienen poissa, ja miten miellyttävää olikaan istua suoraan ruokapöytään sunnuntaina. Ensin kuitenkin tervehdin hevostamme, joka laidunsi ikkunani alla, ja rasvasin auringonpoltttamat nenässäni kylmägeelillä, joten täytyi syödä silmät kiinni. En ollut tajunnut, että se saisi silmät vuotamaan. Samalla selitin äidilleni huippuviikonlopusta.
Teimme poikaystäväni kanssa kiertoajelun sunnuntaina takaisin ajellessamme ja limppari maistui hyvältä helteessä. Olin huolissani nenästäni, sillä olin juuri kehuskellut, etten viime kesänä polttanut itseäni vaan osasin huolehtia riittävästä suojasta. Aurinkorasva oli jätetty kotiin, koska säätiedotuksen mukaan olisi pitänyt sataa. Oli tunnelmallista istua riemumessussa, kun aurinko alkoi pilkottaa täydellä terällä sadepilvien välistä puoli kahdeksalta illalla. Sitten nauratti ja itketti. Minulla oli kaksi läheistä ystävääni, heillä oli toisensa ja minut, ja minulla oli olemassa koti. Parasta oli pitää huolta itsestä ja ystävistä, ja se, kun ystävät pitivät huolta minusta.
Teltassa nukkuminen vaatii luonnetta, varsinkin kaksi peräkkäistä yötä. Ensimmäinen yö menee alkujärkytyksessä, mutta toinen on kuin valmistautuisi maailmanloppuun. Toivoa ja uskoa täytyy olla, sillä muuten yöstä tulee kurja. Täytyy sydämessään uskoa, että yhden paidan lisääminen seuraavaksi yöksi lämmittää niin, että olo on lämpöinen kuin kissanpennulla. Siirsimme etanat pois teltan tieltä yhteistuumin, ja paikan valitsimme lähes ensikertalaisina tietysti loivaan alamäkeen. Iltalauluksi kuuntelimme Hevisauruksen biisin: ”Hyvää yötä viimeinen mammutti, on aika mennä nukkumaan.”
Viikonlopun viettäminen tiiviissä kolmen hengen porukassa, joista kaksi ovat arkisen rakastuneet toisiinsa ja kaikki kolme ihastuneet upeaan, yhteiseen ystävyyteen, on aika kova juttu silloin, kun kaikilla on nälkä ja yöunta on jokaisella mittarissa muutama tunti. Olen kuitenkin valtavan kiitollinen siitä kaikesta, mitä viikonloppuna koimme yhdessä. Nurmikolla istuminen, musiikista, fiiliksestä ja sanoista nauttiminen, niiden kaikkien tunteiden kokeminen yhdessä ihmisinä.
Kaikilla tosiaan oli samaan aikaan nälkä. Sen huomasi. Kun ruoka oli ostettu, jaksoi ostaa kukkakimpun. Se oli ihana. Kun neuvottelimme, melkein kirjaimellisesti löimme viisaat päämme yhteen. Minä raahasin joka paikassa ruisleipää mukanani, sillä se on oivaa syötävää yhtäkkiseen heikotukseen ja sitä sai minulta aina, kun tarvitsi. Kannattaa ehdottomasti tehdä jotakin yhdessä. Viikonloppu muutti meitä, sillä osittain irronneen puskurin pärrääminen Siwan pihalla osoitti, miten nuoria vielä olemme ja miten paljon kasvuvaraa vielä on. Tiedostaminen on ensiaskel 😉