Liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä

0
Tytti seuraa heppoja kaikkein mieluiten ikkunan takaa.
Tytti seuraa heppoja kaikkein mieluiten ikkunan takaa.

”Hyvä ilma lähteä ratsastamaan tänään!” minulle huikattiin, kun ratsastin hevosellamme Faxilla talon ohi. Aurinko paistoi, ja ilta oli mitä parhain. Aina ratsastaminen ei ole mukavaa, sillä liikenteessä on niin monia vaaranpaikkoja, että vaikka niitä yrittäisikin vältellä ja ennakoida, välillä tulee tilanteita, jotka vaativat molemmilta osapuolilta malttia ja pelisilmää. Siksi olenkin tosi kiitollinen sille maitoautonkuljettajalle, joka huomasi minut ja Faxi-hepan ajoissa hiekkatiellä ja hiljensi sopivaan vauhtiin. Häneen pystyi luottamaan.

Mitään ei tapahtunut, sillä hevonen oli hallinnassani. Jos kuljettaja olisi porhaltanut ohitseni 80km/h vauhdilla, vaaratilanne olisi voinut syntyä minkä tahansa hevosen kanssa, rauhallisimmankin yksilön. Faxi on kylmähermoinen ja luotettava, mutta kuinka moni ymmärtää, että hevonen todella juoksee pakoon, jos kokee tilanteen liian uhkaavaksi? On totta, että hermoheikolla hevosella ei saa lähteä autotielle. Se on vaarallista. Pomminvarmaa hevosta ei kuitenkaan löydy. Sen sijaan on rakennettava luottamussuhde hevoseen, sellainen, jossa hevonen voi ennakoida ratsastajansa tekemisiä ja ratsastaja puolestaan lukea hevosta sen vaatimalla tavalla.

Tilannetaju on hyödyllinen sekä ihmissuhteissa että liikenteessä. Nopeus on pidettävä maltillisena varsinkin mutkaisilla tai vilkkailla teillä. On ymmärrettävää, että kaikilla ei ole kiinnostusta opiskella hevosen käyttäytymistä tuntitolkulla oppikirjoista, kun ne muutamat vastaantulevat ratsukot vuodessa eivät omaan elämään vaikuta pätkän vertaa. Siksi olisikin helpompaa, että ne vaivaiset ratsastajat, jotka vielä uskaltavat liikkua teillä, pysyisivät metsissä tästä eteenpäin. Vaan ei ole metsässäkään aina helppoa: muutamat kerrat ollaan törmätty suunnistajaan, lenkkeilijään tai yhtäkkiä ylös pomppavaan marjastajaan. Syksyisin metsästetään. En tiedä, mitä metsästäjät tykkäävät, mutta hirvet eivät ainakaan lähde karkuun. Riistaa tuli ainakin silloin pari kolme vuotta sitten, kun kaadettu hirvi oli tien vieressä ja metsästäjiä sen ympärillä, kun ratsastimme ohi.

Onneksi moni on ihan iloinen nähdessään hevosen. Kaikki eivät niistä pidä, ja jotkut pelkäävät niitä. Ne ovat isoja eläimiä, eikä niitä ole tottumattoman helppo lukea. Itsekin välillä pelkään niitä, sillä minulla on hyvien lisäksi myös huonoja kokemuksia, jotka yleensä johtuvat omasta virheestä tai kokemattomuudesta – joskus hevosesta itsestään ja toisinaan ikävästä sattumasta. Sota ratsukoiden ja autoilijoiden välillä on silti turhauttavaa. Yhtä turhauttava kuin sota koirankakoista. Mihin on kadonnut kanssakulkijoiden kunnoittaminen, puolin ja toisin, ja maalaisjärki? Ratsastajat ovat yhtä ihmisiä kuin autoilijatkin. Kummallekin tulee virhearviointeja, mutta sitä pyritään kuitenkin välttämään ennakoinnilla, eikö? Aina näissä tilanteissa on kyseessä ihmishenki, ja se on kallis.