Perunoita! Miten hienoa, kun voi lasten kanssa käydä nostamassa ennen ruuan laittamista perunoita omasta maasta. Olen itse lapsena kerran päässyt hakemaan perunoita kasvimaasta, ja muistan sen yhä. En tunnistanut perunaa. Katselin kasvimaata aikani, koitin arvata, väärin meni. Piti kipaista takaisin ja kysyä mistä varresta kannattaisi kiskaista. Se on hyvä muisto kerrostalossa eläneen lapsen elämässä. Alkuun minunkin lapset kyselivät vähän joka kasvista “onko tämä peruna?”, “tuleeko tästäkin perunoita?”, mutta nopeasti he oppivat tunnistamaan minkä näköisessä varressa on syötäviä mukuloita. Ja maistuukin niin hyvältä, ne omat perunat. Voi onnea!
Kasvimaalla löytyy mukavasti mansikkaa naposteltavaksi. Säilöttäviä olen ostanut kuitenkin Rekosta, meille ei niin paljon mansikkaa tule, että riittäisi pakkaseen asti. Mansikat on lasten lemppareita, ne syödään sellaisenaan tai puuron joukossa.
Mustikoita on metsässä runsaasti. Ollaan lasten kanssa käyty keräämässä, he jaksavat aika hyvin jo kerätä kun on oma kippo ja kuljetaan rauhassa. Ollaan vai niin pitkään, kuin on kivaa, ja sitten tullaan pois. Käyn keräämässä pidemmän ajan kanssa, kun lapset ovat isänsä luona. Olen miettinyt marjojen kuivaamistakin tänä vuonna. Jos pääsisi hiukan vähemmällä pakastamisella. Jokainen pakastin vie kuitenkin sähköä, ja pakastaminen tapahtuu yleensä muovisissa pusseissa ja rasioissa. Enemmän kuivaamista, ja vähemmän pakastamista. Mansikoista ajattelin koittaa kuivata ohuita lastuja. Saa nähdä miten marjojen kuivaaminen onnistuu! Olen vähän epäileväinen, kun viime vuonna prosessi kesti kauan, ja jotenkin minusta marjat jäi hiukan kosteiksi silti. Koitan löytää jotkut oikein hyvät ohjeet ja saada morttelilla marjat jauhettua niin, että loppu kuivuus haihtuu eikä homehtumista tapahtuisi.
Sieniä tuntuu tulevan mukavasti. Ensimmäinen kastike on omille perunoille tehty ja olen saanut sieniä säilöönkin. Viime sadon sieniä käytin paljon kuivattuna kastikkeissa ja keitoissa, ja pyrin niitä kuivattamaan paljon nytkin.
Yksittäisiä mustaherukoitakin jo on tullut maisteltua.
Kanalassa elämä jatkuu tavalliseen malliinsa. Kanat ovat olleet onnellisia piha-aitauksistaan, ja vanhempia on teurastettu ja nuoret ovat siirtymässä tilojen desinfioinnin jälkeen ensikertaa ulkoilemaan. Huomaan, että meillä kuluu aika vähän lihaa tällä hetkellä entiseen verrattuna. Suosin kananmunia, sekä pataruokia ja keittoja joihin lisään vain vähän lihaa. Usko siihen, että pystyn elämään lasten kanssa kokonaan itse kasvatetun lihan varassa, on vahva. Kalastamista en ole ehtinyt opetella yhtään. Se on hiukan harmillista. Mutta asia kerrallaan. Jos hyvä tuuri käy, elämää on viellä jäljellä niin, että ehdin kyllä!
Säilöntäintoa kaikille metsässä kulkijoille!
Hilla