Jazzkukolle jatkoa

0

Nelipäiväinen Jazzkukko-festivaali toi elämää elokuiseen katukuvaan Laitilassa viime viikon lopulla. Jotkut saattoivat etukäteen epäillä kitaristi Kari Antilan kunnianhimoista tavoitetta, mutta historian ensimmäinen Jazzkukko osoitti, että tapahtumalle oli olemassa selkeä tilaus.
Kävijämäärä ensimmäisessä festivaalissa oli 1200, mikä ei ole huono saavutus.  Vertailun vuoksi: kun ensimmäinen Pori Jazz pidettiin vuonna 1966, yleisöä pääkonsertissa oli 600. Parin sadan markan voitostakin suurin osa oli mennyt talkooväen kiitosoluisiin ja makkaroihin. (Lähde: History of Pori Jazz).
Lähes 50 vuodessa maailma on tietysti muuttunut, ja musiikkitapahtumien kirjo on monipuolistunut. Aina on kuitenkin tilaa vielä yhdelle laadukkaalle ja sympaattiselle hyvän olon musiikkitapahtumalle.
Antilan vuoden aikana tekemät ponnistukset eivät valuneet hukkaan, sillä niin kävijät kuin muusikotkin kiittivät tunnelmaa. Suomen kansainvälisesti tunnetuin jazzpianisti Alexi Tuomarila toivotti lauantaina esiintymisensä jälkeen onnea ja menestystä Laitilan uudelle festivaalille. Myös suomalaisen blues-musiikin legenda Pepe Ahlqvist oli vaikuttunut Laitilan upeasta tapahtumasta ja järjestelyistä.
Tapahtuma on saanut Laitilassa hyvän vastaanoton myös paikallisilta yrityksiltä, jotka lähtivät rohkeasti rahoittamaan ensimmäistä Jazzkukkoa. Sponsorirahoille tulee vastinetta, kun paikkakunnan maine kasvaa ja tapahtuma saa jatkossa toivottavasti väkeä entistä enemmän liikkeelle.
Ensimmäisessä tapahtumassa mukana oli paljon talkooväkeä, mutta suurin vastuu on ollut Kari Antilan harteilla. Hän on järjestetellyt asioita ja joutunut tinkimään jopa yöunistaan. Entisen kotikaupungin väen antama tuki ja lämmin vastaanotto ovat tehneet mieheen vaikutuksen: perjantain konsertissa kaupungintalossa hän kertoi liikuttuneensa, kun paikallinen Tiihosen leipomo oli kehittänyt jopa erityisen jazz-leivoksen.
Jazzkukolle ryhdytään miettimään jatkoa jo tällä viikolla. Yritysten ja paikallisten ihmisten lisäksi tapahtuma tarvitsee taakseen kaupungin tuen.