Kutsutaanko elämää tieksi? Jos elämä on kasvamista, niin onko kasvaminenkin tie?
Olin pyöräilemässä, ja tein kahdenkymmenen kilometrin lenkin. Kun katsoin maahan, syntyi illuusio vauhdista. Kun vilkaisin eteenpäin, olin jo ehkä hieman lähempänä seuraavaa mutkaa – en kuitenkaan tarpeeksi lähellä. Kuin olisin pysynyt suurin piirtein paikallani. Liike oli tasaista. Painoin taas pääni alas ja annoin kaiken vääntyä mutkille. Sallin pyöräni ja jalkojeni sulaa asfalttiin, poljin asfaltissa. Olin osa sitä jähmeää ja kumaa, sulaa massaa.
Minun määränpääni oli kauppa, josta saisin ostettua ehkä kesäloman viimeisen jäätelön. Toivoin oppivani jotain pyöräilemisestä (tai elämästä). Minä nimittäin inhoan pyöräilyä! Minulla on aina valtava kiire perille, ja vain kaikkein huikeimmat asiat saavat minut hidastamaan, siis eläimet ja luonnon kauniit ihmeet. Niin, ja se epätoivo, kun ei enää jaksa, mutta on vain jatkettava. Silloin pysähtyy ja alkaa vihata kaikkea, kaikki tuntuu niin turhalta. Sitten alkaakin taas sujua, ja elämä on ihan kivaa silloin.
Se tuntui, kuulosti ja maistui aivan elämältä. C’est la vie, totesin, jatkoin pyöräilemistä ja ajattelin kaikenlaista, mitä nyt ihmiset ajattelevat yksinään ollessaan elämän suurien kysymysten äärellä. Ajattelin kulunutta kesää, viime vuotta, kohtaamiani ihmisiä, ihmeellisiä paikkoja… ja muistoja, sitäkin, kuka oli vinkannut minulle sen jäätelömaun, jota ostin päästyäni kaupalle. Mietin: jos elämä on tie, tämä tie on muuttumaton ja kivikova, tylsä ja käyttökelvoton. Sen sijaan kyllä nautin elämästäni sen päällä.
Isä ajoi autolla ohitseni töistä kotiin. Olin juuri taluttanut hetken aikaa pyörääni liian vauhdin väsyttäessä, mutta sain taas uutta puhtia ja voimaa. Sillä virralla ajoin sitten kotiin asti. Kotiin, perille. Siellä oli minun tieni loppupää. Äiti laittoi ruokaa, ja pääsin käymään suihkussa. Olin iloinen.
Olen taas kasvanut kesällä valtavasti, ja se totisesti on ollut tie, samanlainen kuin tämä polkupyörällä ajamani tie. Välillä on ollut kiire, mutta tie ei muutu tai kuljeta perille yhtään aikaisemmin kuin on tarkoitus. Ihminen on aina ihminen, ja elämässä on muutamia perustotuuksia.
Mukavia ja iloisia töiden ja koulujen alkuja kaikille! 🙂
Toivottaa Jasmiina