Tiet kuntoon ja asenteet myös

0

Laitilan ja Uudenkaupungin välinen tieyhteys on saanut vihdoin uutta pintaa. Remonttia on ehditty jo odottaa, sillä työmatkalaisten ja raskaan liikenteen ahkerassa käytössä oleva tie on päässyt paikoin erittäin huonoon kuntoon.
Tietyöt ovat aiheuttaneet tällä viikolla jonoja, mutta tehokkaan ohjauksen ansiosta liikenne on sujunut joustavasti. Työmatkan hetkellinen venyminen ei harmita, kun luvassa on entistä ehompi ja turvallisempi tie. Muutaman minuutin seisahtuminen on pikkujuttu sen rinnalla, että isompien kaupunkien sisääntuloväylillä samanlaiset ruuhkat ovat arkipäivää.
Uutta pintaa Laitilassa ovat saaneet tänä vuonna myös pienemmät tiet. Kaupungin talousarviossa oli varattu yhteensä 127 000 euroa teiden päällystämiseen ja tekninen lautakunta esitti kesäkuussa käytettäväksi päällystystöihin vielä 58 000 euroa.
Aktiivinen kaupunkipyöräilijä Juha Kylänpää kritisoi alkukesällä Laitilan Sanomissa paikkakunnan teiden huonoa kuntoa ja sekavia liikennejärjestelyjä. ”En voi välttyä vaikutelmalta, että kevyen liikenteen väylien suunnittelussa ainoana periaatteena on saada jalankulkijat ja pyöräilijät pois autojen tieltä”, hän totesi.
Ensi viikolla liikenteeseen tulevat taas koululaiset, joista osa on ensimmäisiä kertoja koulutiellä. Juha Kylänpää muistutti, että pyöräilijän tärkein turvavaruste on oma valppaus. Sama pätee jalankulkijoihin ja autoilijoihinkin.
Koskaan ei voi olla liian varovainen. Kaikkien tielläliikkujien asenteissa on rutkasti parantamisen varaa. Toisten kunnioittaminen ja keskittyminen kulloiseenkin tilanteeseen ovat asioita, jotka unohtuvat liian helposti ratin ja tangon takana. Kiireeseen vetoaminen on huono selitys piittaamattomuuteen.