Sana koulutus kuuluu monenikäisen suusta. Yrittäjyyttä tehdään näkyväksi varsinkin nuorille. Meille nuorille tarjotaan aktiivista, yritteliästä ja mielekästä elämää, kun vain pyrimme olemaan luovia, innovatiivisia ja rohkeita. Suomessa ihannoidaan omatoimisuutta. Olemme ahkera minä itte -kansa, tai ainakin meiltä odotetaan sellaista. Toiset käskevät kuunnella sydäntä, toisten mielestä on valittava pienin paha. Töissä täytyy kuitenkin käydä.
Koulussa on pääosin mukavaa. Se on muuttunut aika paljon alkuajoista, vaikken minä itse ole hyvä niin sanomaan. Tablettitietokoneet ja kannettavat, älytaulut ja tekemisen kautta oppiminen yleistyvät nopeaa vauhtia. Itse olen edelleen kiitollinen myöhäisen ala-asteaikani opettajalle, joka kierrätti meitä pyöräretkillä luonnossa, maatiloilla ja katsomassa luokkakaverien lemmikkieläimiä. Opettelimme tasa-arvoisen risteyksen liikennesääntöjä pyörällä ajaen: siinä samassa risteyksessä jonotimme ja vuorollamme ajoimme niin kauan, kunnes se oli varmasti kaikkien päässä. Ulkoläksyjä oli jonkin verran. Euroopan maat piti opetella. Sitä harjoiteltiin ATK-tunneilla pelaamisen kautta, mikä on varmaan tuttua hommaa nykyäänkin. Osallistuimme kilpailuihin, rakensimme itse leluja annetuista materiaaleista ryhmissä ja esittelimme niiden toiminnan toisille. Yläasteella viimeinen tunti ennen koetta saatettiin viettää tietokoneluokassa pelaten tylsää monivalintapeliä, joka käsitteli fysiikkaa.
En osaa sanoa, kuinka paljon erilaista lukiossa on. Meillä oli viime keväänä ensimmäinen koe tietokoneella, sillä sähköisen kokeen käyttöjärjestelmää testattiin. Olihan se erilaista kirjoittaa filosofian essee tietokoneella kuin kynällä, varsinkin, koska lukeminen oli jäänyt vähälle. Aikaa säästyi, eikä vastaaminen ollut yhtä stressaavaa, sillä sen pystyi nopeasti pyyhkimään hiirellä pois. Kirjoitelmat saa nykyään kirjoittaa tietokoneella. Se on hyvä ja huono juttu. On vielä vallan erikoista käyttää tietokonetta opiskeluun, koska minulle se merkitsee vain omien juttujen kirjoittamista, nettisurffailua ja tiedon hakemista. Kynä ja paperi ovat iskostuneet mieleeni aika vahvasti. Siksi meillä opiskelijoilla nousi hiljainen kapina, kun englannin aine on lähes poikkeuksetta pakko kirjoittaa koneella tässä jaksossa.
Opettajan tehtävä muuttuu. Haluaisin itse opettajaksi, jos en aio psykologiksi. Mietin vain, millainen tulevaisuuden opettajan täytyy olla. Helposti innostuva, tietotekniikkataitoinen ja monipuolinen? Kaikki yritetään pian tehdä tietokoneella. Minusta on vielä ihan okei, jos koulukirjat muuntuvat vakituisesti sähköiseen muotoon ja ryhmätöissä on apuvälineenä tabletti. Mutta jos kaikki opiskelu perustuu virtuaalimaailmaan, minne jää kokeminen, näkeminen, kuuleminen ja tunteminen? Kuka enää laittaa oppilaat ajamaan pyöräteiden risteyksessä, jotta he oppisivat liikennesääntöjä? Kuka näyttää meille, millaista suolla on oikeasti? Kyllä minun parhaat oppimiskokemukseni tulevat oikeasta tekemisestä, eivät näennäisestä kokemisesta.
Jasmiina