Maailman suurimmat talkoot alkavat tänään

0

Maailman Suurimmat Talkoot järjestetään 14.–20.9. eri puolilla Suomea. Tavoitteena on viikon aikana tehdä miljoona tuntia hyvää nuorten kanssa ja nuorten puolesta. Talkoisiin on helppo tulla mukaan, sillä yksikin talkootunti per henkilö riittää, mutta toki saa tehdä vaikka sata.

Miljoonan talkootunnin jahtiin voi osallistua kuka tahansa ja haastaa kenet tahansa. Talkoot voi järjestää itse, voi osallistua muiden järjestämiin talkoisiin tai talkoilla yksin tai kaverin kanssa. Talkoisiin on jo ilmoittautunut kouluja eri puolilta maata, urheiluseuroja ja yhdistyksiä. Talkoomeiningeissä mukana ovat myös muun muassa juontaja Mikko ”Peltsi” Peltola, moukarisuuruus Olli-Pekka Karjalainen, räppärit Jontti ja Shaka ja muusikko Kim Herold.  Tempauksen teemana ovat nuoret ja teema toimii kaksisuuntaisesti: Nuoret talkoilevat itse ja heidän hyväkseen tehdään konkreettisia tekoja. Nuoret saavat tehdä ihan mitä tahansa talkoita ja entisiltä nuorilta toivotaan talkoita, jotka jollakin tavalla hyödyttävät nuoria. Talkookohde on siis käytännössä todella vapaasti valittavissa, pääasia että talkoillaan.

Sivusto maailmansuurimmattalkoot.fi palvelee alustana, jossa ilmoitetaan talkoista ja ilmoittaudutaan niihin, haastetaan talkoilemaan ja kerätään talkootunteja. Sivuston tilastoissa seurataan, missä päin Suomea talkoita tehdään ja paljonko tunteja on kasassa. Sosiaalisessa mediassa Maailman Suurimpien Talkoiden hyvää sanomaa levitetään tunnisteella #tuntitalkoita.