Omenat! Nyt niitä alkaa kuitenkin tulla! Pienenä näyttivät niin rupisilta ja matoisilta, etten odottanut kovin paljoa, mutta jonkinverran tuntuu nyt tulevan niitä hyviäkin. Saan varmasti säilöttyä sen verran, kun minulla ja lapsilla on talven aikana tarvetta. En ole hillojen ja mehujen ystävä, koska niihin yleensä tulee niin paljon sokeria. Oma kroppa tuntuu toimivan huonosti, ja energia siirtyy säästöliekille heti, kun ruuassa on liikaa sokeria. Pyrin säilömään omenat kuivaamalla ja pakastamalla sellaisenaan, ilman lisukkeita. Osaan viipaleita tosin laitoin hiukan mintunlehtiä väliin, kiinnostaa kokeilla millainen vaikutus niillä on makuun ja koostumukseen.
Pakastamisessa tärkeintä on laittaa lohkot ja raasteen nopeasti pakkaseen, ja saada pussista ilmaa mahdollisimman paljon pois. Minä painan pussin veden alle ilman poistamiseksi. Kuivaamisessa viipaloiminen on tarkkaa työtä; mitä ohuempi sen parempi. Ja kun viipaleet on rapsakoita niin nopea siirto tiiviiseen lasipurkkiin.
En leivo kovin usein, vaan säilön omenoita lähinnä ruokia maustamaan. Omena on niin ihana, kun se sopii yhtä lailla lihavuokaan, kuin iltapuuroon. Maku säilyy kuivattunakin hyvin voimakkaana, ja kuivat palat sopivat myös teen maustamiseen.
Minun pihassani omenat on melkein vallan vihreähkön värisiä. Punaisia koitan metsästää viellä, värinkin vuoksi. Joulu on jo mielessä, lahjoja täytyy ajatella.
Juurien keräämistä ja kuivaamista aloittelen tehokkaammin, kun omenat on saatu säilöön. Toistaiseksi kuivattuna on vasta purkillinen voikukan juurta. Olen löytänyt paremmin tietoa juurten käytöstä ja kerättävistä juurista, sormet jo vähän syyhyää maata tonkimaan, mutta asia kerrallaan! Nyt on omenoiden aika, täytyy ottaa niistä kaikki irti!
Hilla