Pyhärannassa suunnistettiin viimeisen kerran kuntorasteilla

0
Ensikertalaiset Kaarina ja Jorma Perhe rastitunnelmissa lennokkaan loppusuoran jo avautuessa, kotikylänsä Rohdaisten metsissä.
Ensikertalaiset Kaarina ja Jorma Perhe rastitunnelmissa lennokkaan loppusuoran jo avautuessa, kotikylänsä Rohdaisten metsissä.

Pyhärannan tämän kesän viimeiset kuntorastit suunnistettiin hienossa syyssäässä Rohdaisten ja Kauhianpään metsissä tiistaina.  Osanottajia rastien etsinnässä Markastenvuoren avokallioiden maastoissa oli 82.
Ensimmäistä kertaa tällaiseen tapahtumaan osallistuivat Kaarina ja Jorma Perhe kotikylässään. Rastit löytyivät hyvin, mutta sähköisen leimaamisen tekniikka sekä kompassin käyttö vaativat vielä lisäharjoittelua. Pariskunnan mukaan rasteille kyllä palataan ensi kaudella.
Osanottajat kiittelivät yleisesti rastien sijoittelua ja ajantasaista karttaa, mutta harmittelivat eräiden siivekkäiden runsautta. Lisäksi metsästä poimittiin kassillinen kantarelleja jälkiruuaksi ja katseltiin parhaita puolukkapaikkoja.
Ratamestarina ja kartantekijänä toimi Veijo Viitanen ja muissa tehtävissä olivat Vakka-Rastin jäsenet Tiina Peltoniemi, Jussi Arola, Matti Kauppi ja Antero Pesola.

H 5.5 km (6 osanottajaa):  1) Pasi Nurmi 52.31, 2) Petri Kaskinen 57.50, 3) Mika Raitio 1.01.15, 4) Riku Salminen 1.07.28, 5) Konsta Kulmala 1.12.17, 6) Ari Hirvonen 1.20.36.
D 5.5 km (1):  1) Helena Koistinen 1.11.40.
H 4.0 km (20): 1) Leo Koistinen 43.31, 2) Heikki Varjonen 45.19, 3) Kalevi Eilu 47.45, 4) Antti Pirilä 48.09, 5) Seppo Kuusisto 48.57, 6) Simo Mannervesi 51.08, 7) Veijo Nurmi 51.41, 8) Marko Oikarinen 52.08, 9) Reijo Lotila 52.11, 10) Markku Rosten 53.08, 11) Juha Kuusinen 53.16, 12) Vesa Lintuharju 54.24, 13) Koitto Verha 56.43, 14) Juho Vironen 57.03, 15) Pasi Inkinen 57.16, 16) Pekka Lehtoruusu 59.30, 17) Ismo Salonen 1.00.18, 18) Markku Heikkilä 1.05.08, 19) Pentti Karru 1.08.18, 20) Ilkka Korventausta 1.16.34.
D 4.0 km (10): 1) Kirsi Laine 45.48, 2) Susanna Junttila 46.49, 3) Margit Suomela 51.13, 4) Riitta Hirvonen 53.10, 5) Sirja Karru 58.19, 6) Ritva Kulmala 1.07.14, 7) Pirjo Nousiainen 1.07.18, 8) Maisa Eskola 1.24.00, 9) Marja Karlund 1.27.05, 10) Taru Karlund 1.27.11.
H 2.7 km (14): 1) Antero Myllymäki 29.34, 2) Esa Kalliovaara 34.33, 3) Matti Peura 34.41, 4) Seppo Kuikka 36.08, 5) Tapani Leppilahti 36.24, 6) Raimo Vihersaari 36.42, 7) Jussi Kyllästinen 40.11, 8) Raimo Nurmi 41.24, 9) Hannu Häyrinen 43.50, 10) Lasse Lintunen 48.35, 11) Juha Nevavuori 53.02, 12) Rasmus Ruusuvuori 57.04, 13) Mauri Laitinen 57.12, 14) Timo Tuominen 57.20.
D 2.7 km (20): 1) Cisse Tötterman 32.26, 2) Kirsi Kuuttila 32.27, 3) Peppi Vuorela 37.56, 4) Päivi Miettinen 37.57, 5) Maija Verha 39.56, 6) Anne Yli-Hakula 41.50, 7) Inkeri Pietilä 42.24, 8) Riitta Laitinen 45.24, 9) Kaarina Lindroth 49.32, 10) Hanna Sassi 53.14, 10) Eeva Äijäläinen 53.14, 12) Ulla Kallio 57.45, 13) Anneli Heikkilä 57.49, 14) Maija Kesälä 1.01.15, 15) Mari Suomi-Aarnio 1.11.21, 16) Lea Kivelä 1.11.24, 17) Hanna Ylä-Himanka 1.14.35, 18) Outi K. Nurmi 1.14.43, .
H 1.7 km (6): 1) Santeri Nousiainen 22.39, 2) Pekka Paukku 24.24, 3) Matti Kauppi 35.46, 4) Jorma Perhe 57.50, .
D 1.7 km (5): 1) Elisa Pirilä 26.41, 2) Päivi Koivusipilä 28.15, 3) Raili Vienola 50.18, 4) Kaarina Perhe 58.10, .