Koulujen syysloma on Laitilassa tänä vuonna kahden päivän mittainen ja alkaa torstaina. Pyhärannassa kolmepäiväinen syysloma alkaa keskiviikkona.
Jäähalli on auki molempina lomapäivinä. Aamupäivisin kello 9–12 on mailaton luisteluvuoro. Poikkeuksena ovat alle 10-vuotiaat lapset, joilla on lupa käyttää mailaa määrätyllä alueella. Iltapäivisin kello 12–16 mailojen käyttö on sallittu.
Laitilan uimahalli aukeaa syyslomaviikon kunniaksi torstaina ja perjantaina jo kello 13.
– Vaikka kävisi aamupäivällä luistelemassa niin ehtii iltapäiväksi uimaan, liikuntasihteeri Ilkka Simola vinkkaa.
Nuorisotalolla järjestetään syyslomalla Yövalvojaiset, mutta se on jo varattu täyteen. Nuorisotalolla on normaaliin tapaan myös alakoululaisten avoimet ovet torstaina.
– Alakoululaisilla on myös askartelukerho kello 15–16. Se on maksuton ja avoin kaikille, eikä sinne tarvitse ilmoittautua etukäteen, nuoriso-ohjaaja Laura Vaula kertoo.
Kinossa
päivänäytöksiä
Torstaina ja perjantaina voi poiketa päivällä myös elokuviin. Laitilan Kinossa on molempina päivinä elokuva Onnelin ja Annelin talvi kello 14 ja Hotel Transylvania kello 16.
Ihoden nuokulla on perjantaina Yönuokkari, mikä tarkoittaa sitä, että nuokkari on auki normaalia kello 23 pidempään.
Uudessakaupungissa on keskiviikkoiltana kello 17.30–19 alakoululaisille tarkoitettu Jäädisco, jonne järjestetään Pyhärannasta kuljetus, mikäli osallistujia saadaan riittävästi.
Pyhärannan nuorisotilat ovat syysloman ajan auki normaalisti. Ihoden nuokku on avoinna keskiviikkona kello 18–22 ja perjantaina kello 18 eteenpäin. Reilan nuokkari on auki torstaina kello 12.30–16 ja on avoinna kaikille 5–6-luokkalaisille ja sitä vanhemmille.
Rohdaisten nuokkari on auki yläkoululaisille ja sitä vanhemmille keskiviikkona kello 18–22 ja perjantaina kello 18–23. Lisäksi 5–6-luokkalaiset ovat tervetulleita nuorisotilaan tiistaina kello 13–16.