Kotiin

0

kurkistuksi uusinÄidinkielen sähköinen testikoe on nyt tehty, ja odottelen lounasaikaa, jotta pääsisin lähtemään kotiin. Pitäisi vielä siivota solumme tuulikaappi, koska se on tänään kontollani. Pääsee kotiin! Ai että!

Muutimme minä, pikkusisko, isä ja äiti kesän alussa omaan taloon, kuten olen kertonut. Olemme kotiutuneet sinne paremmin kuin hyvin. Siellä tuoksuu ihan mummolalle, koska talo on niin vanha. Rakastan tuoksuja. Täällä opistolla tuoksuu myös ihan omanlaiselleen. Yhtenä päivänä järkytyin, kun tajusin, että eräs vaatteeni tuoksui aivan sille, miltä kotona tuoksuu, vaikka olin opistolla. Se sai muistelemaan kulunutta kesää.

On hienoa, kun meillä on nyt kaksi omaa hevosta ja yksi lainaheppa. Siinä on sitä jotain, kun illalla tai aikaisin aamulla kömpii talliin yöpaita päällä lappaamaan lantaa – tai mieluummin kuuntelemaan, kun hevoset maiskuttelevat aamupuuroa. Heinät tuoksuvat myös hyvälle. On kiva tunne kävellä entiseen sikalaan ja katsella niitä heinäpaaleja. Lapsuudessa heinäpaali oli jotain niin symbolista. Kaikissa hevosleikeissä ja -peleissä ne olivat aika merkittävä osa. Nyt mulla on ihan oikea heinäpaali.

Kotiin on kiva mennä. Se on sellainen turvapaikka varmaan meille kaikille perheenjäsenille, vaikka hommaa siellä riittää. Mutta se on mielestäni hyvä. Kotona on rauhallista, vaikka on siellä omia stressaavia juttuja. Esimerkiksi kaksi neljästä kissastamme ulkoilevat, ja toinen niistä oli jossakin vaiheessa säikähtänyt jotain, eikä oikein suostunut tulemaan sisälle. Onneksi se tuli lopulta. Eräänä lauantaina olimme motissa jonkin aikaa, sillä tiet olivat suljettuina rallien takia. Hevosia piti vahtia. Kaupassa käyminen on raskasta, koska sitä täytyy miettiä niin kauheasti etukäteen pitkän välimatkan takia. Mieluummin en kävisi kaupassa ollenkaan.

Mutta tänään pääsee kotiin! Kun lukuvuoden alussa palasin opistolle, henkäisin, että tuntuu ihan niin kuin olisi palannut toiseen kotiini. Englannin kirjoitelmankin kirjoitin otsikolla Home is where your heart is. Koti on siellä, missä sydämesi on. Koti on, se on aina jossain. Minulle se on rakkaiden ihmisten keskellä, tutussa paikassa, jossa saan olla oma itseni.

Toivottavasti kotimatkani sujuu hyvin. Onko kaikki kotona? Siis onko kaikki hyvin? 🙂 Minulla on paljon kerrottavaa tästä viikosta ruokapöydässä. Minulla on paljon kysymyksiä. Minulla on koti.

Mukavaa lokakuun alkua kaikille!