Vallamo Someron JM-kilpailuissa A-finaaliin

0

Sunnuntaina ajettiin jokamiesluokan autokilpailu Someron radalla. Kyseessä ei ollut niin sanottu kyläkilpailu, koska siihen osallistuivat seudun parhaat kuljettajat.
Vakka-Suomen Urheiluautoilijoita edustava Pekka Vallamo voitti kaikki ajamansa lähdöt, ja pääsi suorituksellaan suoraan A-finaaliin. Lähtökin onnistuu hyvin, mutta kaikki vaihteet eivät toimineet odotetulla tavalla.
Lopulta hän tuli hienosti päälähdön neljäntenä maaliin. Samalla autolla ajettiin myöskin nuortenluokan kakkoseksi. Ja auto meni tarjousten perusteella kilpailun jälkeen uudelle omistajalle. Yleisen luokan voittaa Miikka Tamminen.
Vallamo harmittelee että ilman vaihteisto-ongelmia sijoitus olisi ollut ehkä parempi. Laji perustuu kuitenkin pitkälti tekniikkaan ja sen kestävyyteen. Lisäksi kanssakilpailijat tönivät, tuuppivat ja kiilaavat. Sekin vaatii teknistä kestävyyttä, ja joskus hyvää tuuriakin.
Santeri Pilpola joutui kärsimään takaa tulleen auton liian kovasta törmäyksestä. Pilpola nousi C-finaalin voiton jälkeen B-finaaliin, ja hän johti kierrosta, kunnes sai työntöapua takaa tulevan törmättyä hänen autoonsa. Harmillisesti nousu A-finaaliin jäi kuitenkin toteutumatta. B-finaali on kuitenkin hyvä suoritus.
Naistenluokassa Nina Ylismäki ajaa itsensä hienosti A-finaalin kakkoseksi. Anne Lampinen voitti luokan.