
Uudessakaupungissa perheineen asuva laulaja-lauluntekijä Anna Eriksson on julkaissut uuden joululevyn. Gloria-albumille on taltioitu samat kappaleet, joita Eriksson esitti viime vuonna Maa on niin kaunis -joulukonserttikiertueellaan kirkoissa eri puolella Suomea.
Eriksson sanoo olevansa erittäin tyytyväinen runsaat puoli vuotta kestäneen levytysurakan lopputulokseen. Hänen oma suosikkinsa on Sylvian joululaulu.
– Siinä on upea melodia sekä ihan mielettömän hieno teksti. Myöskään laulua Tuikkikaa oi joulun tähtöset ei voi kuunnella liikuttumatta.
– Monissa näissä suomalaisissa klassikoissa pohditaan elämää ja ajankulua. Ja vaikka niissä on tiettyä melankoliaa, mukana on silti aina myös ilo, Eriksson sanoo.