Kielet ovat mielenkiintoisia. Minusta jo se on mielenkiintoista, miten paljon sanoja ja käsitteitä ihminen oppii lapsena ja miten sanavarasto kehittyy jatkuvasti ja huomaamatta. Puhuttu kieli kertoo aina jotain ympäristöstä ja ajatusmaailmasta. Jotkut sekoittavat suomen kieleen paljon englantia, toiset ovat tarkkoina kuin porkkanat, kun kyse on suomen sanojen taivutuksesta. Minä rakastan suomen kieltä, ja sitä olisi hauska opiskella. Englanti ei ole vahvin aineeni, vaikkakin tulen taidollani hyvin toimeen. Ruotsi jää mieleen, esimerkiksi gapskratta, nauraa röhönaurua. Gapskratta. Skratta kuulostaa korvissani aivan naurulta. Det passar mig.
Englannin kielestä on tullut minulle jokapäiväistä, sillä lisääntyvät turvapaikanhakijat tulevat myös pieniin kuntiin, ja heistä puhutaan paljon. Opistollakin on jonkin verran turvapaikanhakijoita opiskelemassa maahanmuuttajalinjalla. He opiskelevat aivan erilaisella innolla suomea kuin me suomalaiset, ja he todellakin ovat kiinnostuneita kaikesta junakuulutuksista ruokiin. Minulle on ollut itsestäänselvyys, mitä junassa kuulutetaan asemia ennen, mutta kun sitä minulta kysyttiin, ei minulla ollut hajuakaan, mitä siellä oikeastaan sanotaan. Seuraava pysäkki? Se olisi loogisinta, mutta en tiedä. Täytyy kuunnella ensi kerralla.
On monille aivan uusi asia kohdata vieraasta kulttuurista tullut ihminen. Minulle ainakin se oli tosi erikoista, eikä minulla ollut hajuakaan, mitä tulee ottaa huomioon ikävien väärinymmärrysten välttämiseksi. Käymistäni keskusteluista ja oppimistani asioista on ollut iloa. Hienointa ehkä on ollut, kun kielimuurista huolimatta olen soittanut pianoa ja kuunnellut turvapaikanhakijoiden pianonsoittoa ja sitten olemme opettaneet toisiamme, me kaikki suomalaiset ja ulkomaalaiset, jotka olemme kiinnostuneita musiikista.
Kyllä minä koen, että sellainen vuorovaikutus on tärkeää. Minä sanon ”Good night!” ja minulle vastataan tarpeeksi ymmärrettävästi ”Öitä!”. Joskus sanon itsekin suomeksi, että hyvää yötä. Riippuu päivästä. Hienointa kuitenkin on, ettei tarvitse olla niinä hetkinä yksin, kun joku voisi opettaa minulle uuden pianokappaleen tai voisin itse opettaa, miten suomalaiset ilmaisevat, että ulkona sataa. Sillä silloin kun eräs päivä satoi, kohautin vain olkiani: ”I don’t care. It’s normal. Sataa vettä.”