Pitsinäyttely Laitilan kirjastossa

0
Tapio Lulli-Seppälä etsii uusia malleja kaiken aikaa ja osaa myös soveltaa ja yhdistellä niitä. Kuva: Pirkko Varjo
Tapio Lulli-Seppälä etsii uusia malleja kaiken aikaa ja osaa myös soveltaa ja yhdistellä niitä. Kuva: Pirkko Varjo

Laitilan Kovion kylässä asuva Tapio Lulli-Seppälä on auttamattoman koukussa virkkaamiseen.

– Täysaddikti, kuten hän itse sanoo.

Virkkaamisharrastus alkoi noin kahdeksan vuotta sitten. Mies on kuitenkin ollut tekemisissä käsitöiden kanssa koko elämänsä.

– Äitini oli aivan mahdoton käsityöihminen ja minä sain usein auttaa häntä esimerkiksi ottamaan jostain kuvasta ulos käsityön mallia. Harrastin nuorena muutenkin siihen aikaan pojille harvinaisia juttuja kuten taitoluistelua. Siitä minulla on useita Suomen mestaruuksia ja Pohjoismaiden mestaruuskisoissa tuli hopeaa ja pronssia, Lulli-Seppälä kertoo.

Molemmat taidenäyttelyt ovat esillä marraskuun loppuun kirjaston aukioloaikoina. Kirjasto on suljettu 16.11.–23.11. Lehtilukusali on kuitenkin silloinkin avoinna maanantaista lauantaihin kello 10–14.

Lue lisää 13.11.2015 lehdestä