Poliisin uusien ohjeiden mukaan partio ei enää saavu onnettomuuspaikalle kaikissa peura- ja kaurisonnettomuuksissa. Hirvikolareissa poliisi tulee entiseen tapaan lähes aina tapahtumapaikalle.
Poliisin tuloa ei edellytetä, jos onnettomuudessa ei ole syntynyt henkilövahinkoja, onnettomuuspaikalle ei ole liikenteenohjaustarvetta, onnettomuuteen ei epäillä liittyvän rattijuopumusta tai muuta rikosta, ajoneuvon omistussuhteet ovat selvät eikä tilanne muutenkaan edellytä asianomistajien oikeuksien turvaamista tai jos onnettomuudesta ei ole aiheutunut vahinkoa kolmannelle taholle kuten esimerkiksi kunnalle tai sähköyhtiölle.
Kolarista ilmoitetaan aina hätäkeskukseen
Edelleen hirvieläinkolarista on ilmoitettava aina hätäkeskukseen ja odotettava poliisin yhteydenottoa.
Jos onnettomuudessa osallisena ollut peura tai kauris on jäänyt loukkaantuneena tapahtumapaikalle, on poliisin mentävä paikalle tai muutoin huolehdittava loukkaantuneen eläimen lopettamisesta.
Liikenneonnettomuudessa kuollut hirvieläin kuuluu paikalliselle riistanhoitoyhdistykselle. Onnettomuuden jälkeen poliisi ilmoittaa tapahtuneesta paikalliselle metsästysseuralle, joka huolehtii eläimen ruhon noudosta tai jäljestää loukkaantuneen eläimen maastosta.