Mediassa on viime päivinä levinnyt teurastamoilta salaa kuvattuja videoita, jotka ovat saaneet melkoisesti kohua aikaan. Omissa kavereissa on sekä tuottajia että lihaansa tarkasti valitsevia kuluttajia, ja siksi olen saanut lukea monen monta hedelmällistä keskustelua aiheesta. Ymmärrettävää on, että molemmat osapuolet ovat tuohtuneita, sekä tuottajat että kuluttajat.
Omat eläimet eivät onneksi ole koskaan lähteneet pihaa pidemmäs teurastettavaksi, ja niiden eläinlajien kohdalla, joiden nopeaan ja rauhalliseen teurastamiseen ei oma taito riittä, on ammattilainen paikalle kutsuttu. Tämä on tällä hetkellä minulle hyvin tärkeä asia. Olen lähtenyt oman ruuan kasvattamiseen alkujaan nimenomaan sen vuoksi, että tietäisin missä, miten ja millä ravinnolla eläin on elänyt, ja että sen loppu on ollut mahdollisimman peloton ja nopea. Joskus minulta kysytään, miksen ole käyttänyt teurastamoja esimerkiksi lampaiden kanssa, mutta minusta on aina tuntunut huonolta ajatus siitä, että kasvatan eläimen syntymästä asti kotipihassa, ja sen viimeiset hetket ovat teuraskuljetusstressin jälkeen vieraan ihmisen käsissä minun silmieni ulottumattomissa.
Teurastukseen liittyy aina verta ja sisäelimiä, ruumiin sätkimistä ja muuta, joka näyttää asiaan tottumattomalle erityisen pahalta ja väärältä. Siinä eläimestä lähtee henki ja siitä tehdään lihaa meidän lautaselle. Ei missään kotiteurastustilanteessa, eikä sen koommin suuressa teurastamossakaan, asioita sen kauniimmaksi saada. Kaikki liha tehdään juuri samalla tavalla.
Tarpeeton eläimen kiusaaminen ja stressaaminen siinä tilanteessa on täysin käsittämätöntä. Minä en ole pystynyt videota katsomaan. Pillitän jos näen ettei hiiri ole loukussa kuollut heti ja tiedän että tämän luokan asiat saavat minut aivan pois tolaltaan. Keskustelut ovat kyllä luoneet hyvän kuvan siitä, mitä videoissa tapahtuu, ja niiden pohjalta olen tehnyt päätöksen olla katsomatta.Vaikutusta niillä on ajatusmaailmaani siitä huolimatta ollut yllättävän paljon. Lihan syöntini tämän myötä vähenee varmasti entisestään, ja tarve sen koko elämänkaaren tietämiseen on entistä vahvempi. Halu siirtyä kokonaan riistan ja kalan syömiseen on kasvanut.
Minun sydämeni on aina kuulunut eläimille ihan erityisesti. Lajityypillisen käyttäytymisen seuraaminen ja sen oppiminen on parhainta mitä on. Toivoisin, että kunnioitus eläintä kohtaan löytyisi vielä joskus jokaisen ihmisen sydämestä, ja se kunnioitus olisi läsnä siinä yhdessä suurimmasta tilanteessa, jossa tuotantoeläin kohdataan: kun siitä tulee elävän olennon sijaan tuote meille kulutettavaksi.
Hilla