Viidellä eurolla virkeyttä elämään

0

Onko kehonhuoltosi jäänyt haaveilun asteelle? Oletko innokas käsitöiden tekijä, mutta kaipaat uusia ideoita? Etsitkö vapaa-aikaasi jotakin mielekästä tekemistä, mutta et ole löytänyt omaa juttuasi? Kaipaatko kohennusta kielitaitoosi? Haluatko tietää, miksi työkaverisi hehkuttaa uutta harrastustaan?

Vakka-Suomen kansalaisopistossa on tällä viikolla mahdollisuus tutustua monenlaisiin mielenkiintoisiin kursseihin. Avoimien ovien viikkoa vietetään nyt ensimmäistä kertaa. Idea on hyvä, sillä se antaa mahdollisuuden tutustua toimintaan ilman sitoutumista. Kaikille uuden harrastuksen aloittaminen ei ole helppoa ja yksinkertaista. Moni lukee opinto-ohjelman tarkasti, mutta lopullinen kimmoke ja motivaatio puuttuvat.

Harrastukset tuovat iloa ja sisältöä elämään. Edellytyksenä on, että niissä saa toteuttaa itseään eikä niihin ole kukaan pakottanut. On vaikea kuvitella, mitä kaamoksen aika olisi pikkukaupungissa ilman kansalaisopiston innostavia ja kehittäviä kursseja. Huvin ja hyödyn lisäksi niissä on tärkeää sosiaalinen ulottovuus. Säännöllinen harrastus riuhtaisee tehokkaasti irti kotiympyröistä ja virtuaalimaailmasta. Ilman kansalaisopiston piirejä ihmisten vuorovaikutus olisi vähäisempää.

Kansalaisopistossa harrastaminen on paitsi helppoa myös edullista. Kurssien hinnat vaihtelevat, edullisimmillaan ne maksavat viitisen euroa. Investointi omaan itseen ei olekaan usein kiinni rahasta, vaan enemmän viitseliäisyydestä. Vaikka kansalaisopistossa ei ole ollut kävijäkatoa, uudet osallistujat ovat aina tervetulleita.