Koko Pohjolassa piippaa tänään

0

Pohjoismaat viettävät tänään yhteistä palovaroitinpäivää. Päivän tavoitteena on muistuttaa tärkeästä henkivartijasta joulukiireiden alkaessa.

Pohjoismaissa vietetään yhteistä Pohjolassa Piippaa -palovaroitinpäivää joka vuosi 1.12. Se on hyvä päivä vaihtaa palovaroittimeen paristo ja tarkistaa muutenkin, että palovaroitin on toimintakunnossa. Palovaroittimen toimintakunto kokeillaan painamalla laitteessa olevaa testinappia, kunnes varoittimesta kuuluu kova ääni.

Ainoastaan toimiva varoitin pelastaa

Vain toimintakuntoinen palovaroitin antaa aikaa pelastautua tulipalosta. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön alustavien tietojen mukaan tulipaloissa on tänä vuonna kuollut 70 henkilöä. SPEK vihjaa, että jokaiselle sopiva ja käytännöllinen joululahjavalinta on sammutuspeite tai käsisammutin.

Joulukiireiltä kannattaa varata aikaa palovaroittimien testaamiselle. Kun asunnossa on toimintakuntoinen palovaroitin, joulukinkun paistamisesta ja kynttilän loisteesta voi nauttia turvallisin mielin. Turvallisuutta voi antaa myös joululahjaksi. Sammutuspeite tai käsisammutin on varma joululahjavalinta.

Pohjoismaisen palovaroitinpäivän tavoitteena on myös herättää keskustelua paloturvallisuudesta ja innostaa ihmisiä ottamaan henkilökohtaisesti vastuuta omasta paloturvallisuudestaan.

Tulipaloissa on kuollut 70 ihmistä

SPEKin mediaseurantaan perustuvien alustavien tietojen mukaan tulipaloissa on tänä vuonna kuollut 70 henkilöä. Kuolleista miehiä on 47, naisia 13 ja 10 sukupuoli ei ilmene mediatietoista. Viime vuonna samaan aikaan palokuolleita oli 80. Noin 36 prosenttia SPEKin tiedossa olevista uhreista on yli 65-vuotiaita.