Lupaan vuonna 2016 olla parempi ihminen. Lupaan antaa kaikille ihmisille anteeksi ja pitää huolta itsestäni: lukea sivistyäkseni ja huolehtia terveydestäni. Lupaan kehittää parhaimpia puoliani ja löytää aina mahdollisimman hyvät ratkaisut uusiin ongelmiin niin, että ne olisivat hyväksi monelle. Lupaan kunnioittaa vanhempia ihmisiä ja huolehtia nuoremmistani. Lupaan kehittyä ja kantaa toivoa sekä välittää sen tuleville sukupolville. Lupaan rakastaa kihlattuani, perhettäni, sukulaisiani ja ystäviäni sekä kaikkia hätää kärsiviä. Lupaan tehdä osani ja jakaa omastani apua tarvitseville. Lupaan tehdä sen, mikä on hyvää, oikeaa ja riittävää.
Entäs sitten, kun ei jaksa? Saako silloin antaa elämän soljua kuin virtaava vesi sormien välistä, kunnes jaksaa jälleen tarttua johonkin? Mihin tarttua? Se, minkä varaan rakentaa, on joko tukeva tai helposti hajoava perusta. Itseään realisteiksi väittävät ihmiset ovat silti välillä turhankin pessimistisiä. Toivo, rakkaus ja luottamus läheisiin ihmisiin ovat ihan totuudenmukaisia pohjia elämälle.
Joulu oli rauhallinen ja miellyttävä meillä kotona. Joulun jälkeen aina valmistaudutaan vuoden vaihtumiseen. Katsotaan taaksepäin menneisiin vaiheisiin ja ehkä helposti todetaan, että kyllä seuraavasta vuodesta tulee parempi, ei mennyt ihan nappiin tämä. Kuulemma ihminen muistaa helpommin negatiiviset asiat, vaikka hyviäkin muistoja palautuu rutkasti mieleen.
Jos olisin viime tammikuussa luvannut nuo alussa luettelemani asiat, olisin voinut todeta, että jossakin määrin onnistuin. Joskus laiminlöin kaiken täysin. Luulen, että sama olisi pätenyt aika moneen ihmiseen, jonka tavoitteet olivat korkealla. Mitä siis tehdä, kun ei aina jaksa?
No, aina ei tarvitsekaan jaksaa. Kaikkein vähiten pitää verrata itseään muihin ja päiviä toisiin, sillä jokaisella ihmisellä on aivan omat mittayksiköt ja aivan oma vauhti elää ja kokea asiat. Itse olen tosi hidas sisäistämään. Elämä on arvokasta kaikissa tunteissa, myös surussa tai pettymyksessä. Meillä on myös vuonna 2016 velvollisuutemme ja vapautemme. Monet asiat ovat jatkumoita, harvemmin mikään on on/off-nappulasta kytkettävissä. Vai näkeekö kaikessa yksiselitteisesti tulevaisuuden toivon (tai turmion)? Vai ovatko ne sittenkin erilaisia pisaroita, joista kokonainen elämän meri koostuu?
Kun ei jaksa, on ympärillämme kaunis Suomen luonto. Väsyessämme voimme luottaa ystäviin ja läheisiin tai ainakin toivomme niin. Kun ei jaksa olla mitään, yksinkertaiset asiat pitävät kasassa: ruoanlaitto, nukkuminen, työnteko ja siivoaminen. Kun ei jaksa, saa levätä.
Turhaan kannamme liikaa murhetta. Jos jotain olen tänä vuonna oppinut, niin kaikkea ei tarvitse ottaa niin tosissaan ja joskus on helpompi siirtää syvällisempää analysointia myöhemmäksi, jotta asioiden oikea laita ehtii tulla näkyviin. Vartominen kannattaa. Odotan tulevaa vuotta innolla, sen iloja, suruja ja haasteita. Ja ei, en tee lupauksia tänäkään vuonna. 😉
Hyvää uutta vuotta 2016 jokaiselle Laitilan asukkaalle!
Toivoo Jasmiina