Sotainvalidien asenteet kelpaa opiksi muillekin

0
Kanttori Stephen Evans johti sankarihaudalla Laitilan mieskuoroa. Kuva: Juhani Marttala
Kanttori Stephen Evans johti sankarihaudalla Laitilan mieskuoroa. Kuva: Juhani Marttala

Laitilan sankarihaudalle laskettiin seppeleet itsenäisyyspäivänä jumalanpalveluksen jälkeen. Sankarihaudalla puheen pitänyt reservin kapteeni Tapio Kuusisto kehotti ottamaan opiksi veteraaneilta, jotka vielä 90 vuotta täytettyäänkin jaksavat osallistua tapahtumiin pirteinä ja tulevaisuuden uskoa uhkuen.

Sen Kuusisto kertoi havainneensa, kun osallistui Sotainvalidein veljesliiton 75-vuotisjuhlakokoukseen kesällä Jyväskylässä. Sotainvalidien veljesliitto perustetiin Jyväskylässä välirauhan aikana.

– Invalidit olivat jo silloin niin valveutuneita, että eivät jääneet odottelemaan, vaan perustivat heti oman etujärjestön, Kuusisto kehui.

Laitilan osaston edustajana hän otti osaa myös Helsingissä järjestettyyn varsinaiseen juhlaan, joka pidettiin messukeskuksessa elokuun 18. päivänä eli samana päivänä, jolloin liitto vuonna 1940 perustettiin. Siellä juhlapuheen piti tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

 

Lue lisää 8.12.2015 lehdestä