Kaikkien panosta tarvitaan pakolaiskriisin hoitamisessa.
Tällaisen viestin puolueiden puheenjohtajat hallituksesta oppositioon jättivät Suomen suurimpien sanomalehtien mielipide-osastoilla viikonvaihteessa. Kirjoitus on vähintäänkin yhtä harvinainen kuin pääministeri Juha Sipilän taannoinen suorana lähetetty tv-puhe.
Puoluejohtajat eivät olleet lähettäneet kirjoitusta paikallislehtiin, joten ohessa muutamia poimintoja siitä. Asiahan koskee mitä suurimmassa määrin myös Laitilaa, jossa on syksystä lähtien toiminut turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikkö. Näillä näkymin se muuttuu myöhemmin vastaanottokeskukseksi.
Puoluejohtajien kannanoton syynä on vastaanottokeskusten ympäristössä tapahtuneet häiriöt ja väkivalta. Kirjoittajat painottavat, että häiriöihin ovat syyllistyneet sekä kantaväestö että turvapaikanhakijat.
Harvinaisessa kirjoituksessa toivotaan, että kokonaisia ihmisryhmiä ei leimattaisi tai syyllistettäisi siitä, että jotkut yksilöt ovat tehneet vakavia ja vastenmielisiä rikoksia.
Me suomalaiset olemme maltin ja tolkun kansaa. Me olemme aina muistaneet kunnioittaa lakia ja oikeutta, yhdenvertaisena kaikille. Muistetaan se nytkin, puoluejohtajat vetoavat kansalaisiin.
Turvapaikanhakijoista vain osa saa turvapaikan Suomesta, mutta osa jää tänne pidemmäksi aikaa, mahdollisesti pysyvästi.
Tarvitsemme pitkäjänteistä työtä, jotta Suomeen asumaan jäävät pakolaiset saisivat mahdollisimman nopeasti koulutusta ja pääsisivät mukaan työelämään. Maassamme on aina asunut ihmisiä, joilla on juuria eri maissa. Myös maahanmuuttajat rakentavat Suomea, maan johtavat poliitikot muistuttavat.
Kriittiset puheenvuorot ja keskustelu pakolaiskriisistä ja sen hoitamisesta ovat osa suomalaista yhteiskuntaa varmasti pitkään. Olennaista on, että vastakkainasettelu ei synnytä väkivaltaisuuksia ja rikoksia. Niiden avulla ei ratkaista yhtään ongelmaa missään eikä koskaan.