Mika Raulasta Laitilan tekninen johtaja

0

Rauman kaupungin talotoimen johtaja, laitilalainen Mika Raula, valittiin maanantaina odotetusti Laitilan uudeksi tekniseksi johtajaksi.

Raulalla on vahva työkokemus kuntasektorilta, sillä hän on työskennellyt ennen nykyistä pestiä muun muassa teknisenä johtajana Maskussa ja Mynämäellä sekä rakennuttajainsinöörinä Uudessakaupungissa.

Laitilan teknisen johtajan virka tuli avoimeksi, kun virkaa hoitanut Tapani Kokemäki jää eläkkeelle helmikuun alusta lukien.

Laitilassa on eläköitymisen vuoksi avoinna myös rakennustarkastajan virka, ja seuraajaa on useammallakin haulla haettu Timo Laihoselle. Toistaiseksi Laitilassa ollaan ilman rakennustarkastajaa.

Laitila on neuvotellut Uudenkaupungin kaupungin kanssa ostaakseen rakennustarkastajan palvelut Uudestakaupungista 27.1.-31.3. välisenä aikana.  Tavoitteena on, että rakennustarkastajan virka saadaan mahdollisimman pikaisesti täytettyä.