
Laitilaan nousevan monitoimihallin peruskivi muurattiin keskiviikkona kiprakassa pakkassäässä. Rakennustyöt ovat keskittyneet tähän asti paalutukseen ja perustusten tekemiseen.Maasta ylöspäin on noussut tähän mennessä vasta väestönsuojan valumuotti. Lisää näkyvää alkaa nousta parin viikon sisällä, kun hallin teräksistä runkoa ryhdytään pystyttämään.
Lokakuun loppuun mennessä valmistuvan hallin ytimeksi tulee reilun tuhannen neliön suuruinen ja kahdeksan metriä korkea sali, joka mahdollistaa kaikkien sisäpalloilulajien harrastamisen.
Päättäjiä rohkeudesta kiitteli myös ylitarkastaja Keijo Kuusela aluehallintovirastosta. Edellisen kerran hän osallistui Laitilassa liikuntatilojen vihkiäisiin pari vuotta sitten, kun uimahallin laajennus ja peruskorjaus valmistui.
– Monitoimihalli täydentää kokonaisuutta, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet kaikenlaiseen liikuntaan aivan koulujen vieressä. Voitte olla siitä ylpeitä, Kuusela hehkutti ja piti peruskiven muurausta perustuksena Laitilan tulevaisuudelle.
Hallin koko pinta-ala on 2 600 neliötä. Rakentaminen maksaa 4,1 miljoonaa, johon valtionavustusta on saatu 750 000 euroa.