Laitilalainen Coreplast esittelee parhaillaan Frankfurtin Paperworld 2016 -messuilla täysin uudenlaisen heijastimen. Älypuhelimella ohjattava heijastin on innovaatio, jota laitilalaisyritys on toteuttanut yhdessä Teknologian tutkimuskeskus VTT: kanssa.
Heijastin on alkujaankin suomalainen innovaatio. Pertteliläisen maanviljelijä Arvi Lehden ideasta 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa syntynyt heijastin on vuosien aikana taipunut monenlaiseen olomuotoon. Muutama vuosi sitten hitiksi nousivat Rovion suosittuja Angry Birds – pelihahmoja muistuttavat heijastimet, joita markkinoitiin eri puolille Eurooppaa.
Älyheijastin on yksi osoitus siitä, miten perinteiselle ja tutulle tuotteelle saadaan innovoitua uusia käyttötarkoituksia. Laitilalaisissa yrityksissä tällaista uudistumishenkeä riittää: vastaavanlainen tarina on Munaxin tuotekehitystyö kananmunien parissa.
Digitalisaatio avaa yrityksille uusia mahdollisuuksia kasvattaa liiketoimintaansa, mutta bisneksen lisäksi se palvelee myös ihmisten arkea. Parhaimmillaan älyheijastin voi pelastaa henkiä, kun autojen ja liikennevalojen kanssa kommunikoiva älyheijastin varoittaa autoilijaa risteysalueella olevasta jalankulkijasta. Nuoretkin kiinnostuvat uudesta heijastimesta, jos siihen saadaan peliominaisuuksia.
Varsinaissuomalaisissa yrityksissä on muutoinkin taantuman oloissa poikkeuksellisen positiivinen vire. Vuoden 2016 maakuntaennusteen mukaan Vakka-Suomi on yksi valopilkuista, kun mittarina ovat yritysten odotukset tälle vuodelle. Aikaisempaan ennusteeseen verrattuna yhä useampi yritys ennakoi liikevaihdon kasvua ja investoinnitkin ovat palanneet monen yrityksen suunnitelmiin. Ja mikä parasta, entistä useampi varsinaissuomalainen yrittäjä arvioi myös palkkaavansa lisää henkilökuntaa.