Antila konsertoi jazzhuippujen kanssa Crusellissa

0

Laitilasta kotoisin oleva jazzkitaristi Kari Antila konsertoi maaliskuussa uuden kokoonpanonsa kanssa neljällä paikkakunnalla Suomessa. Ympäri maailmaa musisoimassa kiertävän Antilan kanssa maaliskuun New Quintet-kiertueella ovat Alexi Tuomarila, Manuel Dunkel, Sal La Rocca sekä Mimi Verderame.

Tämän viikon torstaina  konserttipaikkakuntana on Uusikaupunki. Crusell-salissa järjestettävä konsertti alkaa kello 19.30.
Kiertueella nähdään sekä suomalaisia että ulkomaalaisia huipputason jazzmuusikoita. Helsingistä 2. maaliskuuta starttaavalla kiertueella kuullaan musiikkia Antilan vuonna 2013 julkaisemalta The North Wind -levyltä sekä uusia kappaleita, joita aletaan levyttää ensi talvena.

– Musiikkini on melodista ja helposti omaksuttavaa ja rytmiikka on siinä keskeistä.  Viime aikoina olen ottanut vaikutteita New Yorkin nykyjazzin uusista suuntauksista ja luonut henkilökohtaisia kontaktejakin siellä moniin nykyjazzin tärkeisiin nimiin, Antila kertoo.

Antila toimii viime elokuussa ensimmäistä kertaa järjestetyn Laitilan Jazzkukko -festivaalin taiteellisena johtajana. Tapahtuma järjestetään myös tulevana kesänä.