
Brysselissä tiistaina tapahtunut laaja terrori-isku toi Laitilan Jazzkukko-festivaalin perustajan Kari Antilan päivään tiistaina surullisen vireen. Belgiassa pitkään asunut kitaristi on parhaillaan Gentin kaupungissa levyttämässä uutta tuotantoa.
– Niin kamala päivä tänään Belgiassa… Ja me olemme täällä tekemässä ja miksaamassa kauneinta ikinä soittamaani kitaramusiikkia samalla hetkellä. Mikä kontrasti, Antila päivitti tiistaina Facebook-sivuilleen.
Kitaristi teki maaliskuussa laajan kiertueen Suomessa ja konsertoi myös Uudessakaupungissa. Hän toimi aikoinaan kitaransoiton opettajana Vakka-Suomen musiikkiopistossa. Antilan Belgian kotikaupunki Gent on puolen tunnin ajomatkan päässä Brysselistä.
– Olin tiistaina päivällä lähdössä autolla Brysseliin keikalle, mutta se peruuntui tapahtumien takia. Aurinkoinen ja hieno kevätpäivä sai tapahtuman jälkeen kokonaan toisenlaisen vireen.