Laitilassa vietettiin hiihtolomaa jo viime viikolla. Minä olen saanut nauttia tästä viikosta täysin rinnoin lomaillen, kun vanhemmat ovat töissä ja pikkusisko koulussa. Alkuviikolla oli niin kaunis sää.
Parasta viikossani on ollut ratsastaminen, eikä pelkkä selkään kiipeäminen ja metsässä samoileminen, vaan itse hevoset, se, että saan keskipäivällä käydä painamassa suukon hevoseni otsaan ja jatkaa sitten kirjoittamista, lukemista tai piirtämistä. Hevosen kanssa olen käsitellyt monia tunteita ja ajatuksia läpi. Joskus olen lähtenyt metsään valtava stressi ja jännitys vartalossani, mutta hevosen selässä on ollut pakko rentoutua ja keskittyä olennaiseen: tässä ja nyt elämiseen. On pitänyt miettiä, hyppääkö seuraavasta puskasta rusakko vai pönöttääkö peura seuraavan mutkan takana.
Brenna-heppamme on saanut nähdä tunteideni koko kirjon. Äänekäs, lapsenmielinen ihmetys luonnon taideteoksiin törmätessä ja kehoon vaiennettu itku ja pettymys ovat tavalla tai toisella näkyneet viestinnässämme. Hevonen ei ole pelkkä vastaanottaja. Se on aistiva ja tunteva eläin, ja ratsastaminen on vuorovaikutusta sen vaistojen ja eleiden kanssa. Mitä paremmin tuntee hevosen käyttäytymisen, sitä helpompi sen kanssa on keskustella.
Minä ratsastin aikoinani viisi vuotta ratsastustunneilla, mutta lopetin. Tuntui pelottavalta ja vaikealta edetä eteenpäin, siirtyä uusiin asioihin, ja olin silloin muutenkin arka tyttö. Ratsastustunnit olivat alkaneet tuntua pakkopullalta, koska stressasin ja pelkäsin suorittamista. Seuraavana kesänä kuitenkin hankimme ensimmäisen hevosemme, Faxin. Sen kanssa opettelimme koko perhe hevosmiestaitoja. Matka ei ollut aina helppo mutta sitäkin antoisampi ja opettavaisempi. Viime kesän lopussa hankimme Brennan. Kummatkin ovat islanninhevosia. Toisen hevosen omistaminen tuntui jo arkisemmalta, tavat osattiin, uudesta hevosesta löydettiin sen kaikki puolet ja luottamus rakentui melko nopeasti.
Suosittelen kyllä näihin isoihin olentoihin tutustumista maasta käsin, tuttavallisesti. Tiedän, että ne ovat monien mielestä pelottavia. Minä pelkäsin jossain vaiheessa ratsastusta, vaikka olin harrastanut sitä jo muutaman vuoden. Välillä vieläkin iskee paniikki, jos minun on tehtävä hevosen kanssa jotakin, joka on täysin turvallisen ympyräni ulkopuolella. Haluan luottaa hevoseen ja kuunnella sitä. En voi luottaa hevoseen, joka raivopäisesti riehuu ja hyökkää ihmisen kimppuun, mutta voin luottaa, kun tiedän, ettei Brenna aina suostu kääntymään metsässä haluamaani suuntaan ensi yrittämällä. Se kuuluu sen persoonaan ja on olennainen osa sen käyttäytymistä 😉