Elämä ailahtelee äkkiseltään hiukan enemmän huolen puolelle, kun ponilla aletaan epäillä hammassairautta. EOTRH eli Equine Odontoclastic Tooth Resorption and Hypercementosis on parantumaton, ja lukemani perusteella melko nopeasti etenevä sairaus, joka on hevoselle kivulias.
Vanhenevaa ponia tulee katsottua uusin silmin, tarkailtua ja ihmeteltyä. Syökö se hyvin, onko se kärttyinen. Vaikeinta on lukea eläintä, pahinta päättää koska elämälle pitäisi laittaa piste. Nyt ollaan vielä tarkkailutilassa, mutta jos tämä on sitä mitä epäillään, niin yhteinen taival ei enää ole kovin pitkä.
Poni on yli kaksikymppinen, hänellä on ollut hyvä elämä. Toivon, että vuosia on vielä ja tarkkailu on turhaa. Kevään myötä alkaa maasta löytyä monenlaista hampain nyhdettävää ja näperreltävää, ja luulen, että paremmin alkaa tulla ilmi se, onko hänen hampaissaan kipua vai ei.
Hautojakanat ovat saaneet pikkupiiperönsä, ja jakaneet vastuut parhaaksi katsomallaan tavalla. Toisilla tipuilla on kolme emoa, toisilla neljä. Jaoin kanalatilan paaleilla kahteen osaan, jottei omilla reissuillaan käyvistä tipuista tule riitaa. Molemmilla puolin vedet, ruuat, hiekka, kalkki ja lämpölamput. Jaksan aina mainita tästä, mutta monta niin liikuttavaa asiaa ei ole olemassa, kun kanaemon hoivavietti tipujen kanssa. Ihan tosissani harkitsen kanalaan kameraa, jonka välityksellä voisin seurata heidän touhujaan myös sisältäkäsin. Siellä ne tulevat munijat ja paistit piipittävät. Ruuan elinkaari on alkumetreillään.
Luontokin alkaa vihdoin osoittaa heräämisen merkkejään, lämpimien paikkojen pajuissa on pikkukissoja! Minun tomaatintaimeni kärsivät pienestä ylikastelusta, vain muutama ponnisti voimissaan ylös. Täytyy laittaa lisää siemeniä multaan.
Vuodeajan vaihtuminen tuntuu jonkinlaisena murtumisena. Asiat ritisee ja taittuu. Uutta syntyy, takana häälyy menettämisen tuntu. Eläinten ja luonnon kanssa elämä on juuri tällaista; hetkestä nauttimista, iloitsemista, luopumista.
Hyvää aurinkoista maaliskuun alkua!
Hilla