Tässä mietin, kirjoittaisinko tänne blogiin ajankohtaisesta koulumaailmasta vai todellisesta ja yhtä lailla tälle ajalle uskollisesta intohimostani: ajattelemisesta. Psykologinen näkökulma tietysti löytyy, pidän siitä pohdinnoissani, mutta sellainen ajattelu, jossa matkataan ensin syvänmerenhaudan pohjaan arkkieliöiden luokse ja sieltä otetaan vauhtia kohti naapurigalaksia pelkästään filosofisessa mielessä… se on kiinnostavaa. Mitä kaikkea ihminen voi ajatella? Voiko ihminen ajatella asioita, joiden ominaisuuksia ei ole olemassa?
Ajattelu, mielikuvituksellinenkin pohdinta, vaatii mielestäni kuitenkin rajoja, joita laitetaan määrittelemällä perustotuuksia: 1. Olen ihminen, enkä voi tietää kaikkea. 2. Ensisijaisesti luotan aisteihini ja kokemukseeni elämästä, en syvältä ammennettuihin ajatuksiin, joista käytännön taso puuttuu kokonaan. Näiden kahden toteamuksen lisäksi minulla on oma arvopohjani, esimerkiksi ajattelen, että jokaisella ihmisellä on itseisarvo, jota ei voi menettää ja jota ei saa loukata. Niin on turvallista ajatella, koska se toimii. On myös hyvä huomata, että maailmassa on kauniita asioita, vaikka se onkin vain oma kokemukseni. Monet meistä näkevät kauneutta, joten siinä on oltava jonkinlainen yhteinen idea. Kauneudesta ja mielekkyydestä syntyy toivo.
Tietysti kyseenalaistetaan, onko olemassa totuutta siitä, mihin kaikki asiat perustuvat, mutta tiedämme sentään monien tapausten syyt ja seuraukset melko hyvin. Tarkoitan, hahmotamme kyllä tämän maailman jollakin tasolla ja pyrimme selkeyteen. Jos näemme, että palloa potkaistaan, tiedämme, että joku on jostakin syystä halunnut potkaista sitä ja että se lentää jonnekin, kun sen tiellä ei ole mitään eikä potkaisija osu ohi. Emme väitä, että pallo liikkuisi itsestään tai ettei potkaisu vaikuttaisi siihen. Voimme tehdä niin, mutta sitten täytyy selittää johdonmukaisesti, miksi suurin osa väittää pallon liikkuvan potkaisun voimasta ja mikä voisi olla syy siihen, ettei potkaisu aina vaikuta palloon mitenkään, vaikka niin useimmiten, miljoonia kertoja päivässä, käy. Se on yksi mielenkiintoisimmista näkökohdista: maailma on vuorovaikutteinen.
Elämä on mielestäni ihmeellistä, koska kukaan ei ole tehnyt siitä täysin aukotonta ja kokonaisvaltaista esitystä, joka todistaisi, miten samanlaista se kaikille olisi. Synnymme ja kuolemme, ja lisäksi voimme tietää jonkinlaisia tosiasioita, jotka pätevät, esimerkiksi elämänkaaresta. Oman suuren tarinan eläminen kuitenkin tapahtuu lopulta minä-kertojana, emmekä kukaan kosketa välittömästi toisen ajatusmaailmaa, vaan viestintä on aina välillistä sekä tunteista ja olosuhteista riippuvaista – vuorovaikutteista. Kaikki tietomme perustuu täysin aistihavaintoihin ja loogiseen päättelyyn, eikä lopulta kukaan ole päässyt ajattelemalla finaaliin saakka.
Ehkä maailmankaikkeus olisi voinut syntyä ilman vuorovaikutusta, mutta sitä ei pysty ajattelemaan, koska jo pelkkä ajattelu on asioiden vuorovaikutusta keskenään. Hankalaa.