Kyllä se on kumma, miten paljon valon määrä vaikuttaa taimien kasvuun. Minulla on muutama valoisalla ikkunalla kasvanut tomaatintaimi, ja muut kasvilampun alla valokylpyjä ottamassa. Lampun alla olevat taimet ovat kooltaan ainakin neljä kertaa suurempia, ja varret on huomattavasti paksummat. Kaikki ovat samaan aikaan istutettuja, ja siirretty vasta reilusti pinnalle noustuaan eri olosuhteisiin. Hienompi olisi saada kasvatettua ilman lamppua, mutta luulen, että siirrän kaikki valon alle.
Olen lukenut mielenkiintoista kirjaa nimeltään Riippumaton puutarha, jossa puhutaan permakulttuurin perusteista. Minua niin kovasti kiinnostaa villiintyneen näköinen puutarha, jota ei juuri muokata eikä harata ja jossa lehdet ja leikatut ruohon jätetään maata lannoittamaan. Ja etenkin jossa suositaan talventörröttäjäkasveja, eikä mitata ja tehdä kulmia. Etenkin talventörröttäjistä oli viimetalvena paljon iloa, ja uusia lintuja näkyi pihassa. Saa nähdä miten mieli oppii esimerkiksi siihen, ettei maata muokata. Olen kuitenkin avoinna kaikelle yrittämiselle.
Permakulttuuriin paremmin sopii kotimaassa kesän aikana kasvavat ja menestyvät kasvit, ja se menee hiukan ristiin minun valokylpyjä ottavien tomaatintaimieni kanssa… Ehkä kuitenkin koitan näitä kahta rinnakkain, ja katson miten muokattu ja muokkaamaton maa ajan myötä toimivat eri tavalla ja mihin suuntaan oma sydän omia tapoja vie. Luulen, että permakulttuuria kohden, mutta nähtäväksi jää.
Monesti olen sanonut, että eläinten kanssa sitä täytyy olla valmis kaikenlaiseen ja se tuli todistettua taas edellispäivänä. Lapset lähtivät yllättäen yökylään sukulaisten luo ja minä olin suunnitellut rentoutuvani ja muun muassa siivoavani pihaa. Päiväruokinnan aikaan kanalassa kuitenkin odotti mustan töyhtöpäisen Klaara-kanan pesässä kolme vastakuoriutunutta tipua, joista yksi makasi velttona ja elottoman oloisena kahden reippaan jäntevän tipun vierellä. Koipi kuitenkin sen verran koukistui kosketuksesta, että tiesin hänessä yhä olevan eloa. Minä olen aika vähän sellaisen “antaa luonnon hoitaa” ajattelun kannalla siinä vaiheessa, kun tosipaikka tulee eteen. Lopetin ruokien jakamisen tipu paidan sisällä, ja vietin seuraavat neljä tuntia kauralämpöpussi ja tipu ihoa vasten. Annoin tipulle nimesi Riepu, niin velttona hän alkuun makasi. Välillä annoin tipulle pisaran hunajavettä. Lopulta hän aloi hissuksiin pitämään päätä ylhäällä ja piipittämään.
Yöllä hän jo söi vähän, ja aamulla tuntui selkeästi paremmalta, vaikka olikin hoippuva vielä. Päivän ikäisenä hän pääsi takaisin Klaaran ja sisarusten pariin. Klaara työnsi nokallaan tipun höyhentensä alle ja kurisi minulle ärtyisän oloisena. Nyt kahden päivän ikäisenä hän on yhä voimissaan ja toivon, että alun notkahdus oli vain hetkellinen eikä hänellä ole muuta vikaa.
Riepu-nimen vaihdoin tutun ihmisen myötävaikutuksella Riemuksi, koska hän selvisi! Jäi illan rentoutumiset ja pihan siivoaminen, päätös tipun lopettamisesta tai elvyttämisestä piti tehdä nopeasti. Riemuksi se kuitenkin muuttui, niin kuin moni asia, johon sydämellä ja rakkaudella heittäytyy. Jos Riemu on väliaikainen, niin ainakin hän opettaa minulle taas eläimistä paljon, ja muistuttelee eläintenpidon vastuista.
Kevätiloa!
Hilla