Laitilalainen olut on lähdössä Amerikan valloitukseen

0
 Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan ensimmäiset Kukko-oluet laivataan Yhdysvaltoihin ensi viikolla.
Ensimmäinen erä gluteenitonta olutta lastataan konttiin tiistaina, ja laiva saapuu Houstonin satamaan 10.5. Kukon maahantuojana toimii Good Life Imports, Inc.
Kukon jakelu alkaa ensimmäiseksi Teksasin neljällä suurimmalla metropolialueella.
Kukon viennin aloittamista ensimmäiseksi Yhdysvalloista tukee maailman laajuinen vähägluteenisen ruokavalion trendi, joka on erityisen voimakas juuri Yhdysvalloissa, kertoo yhtiö tiedotteessaan. Tällä hetkellä jo peräti 20 prosenttia yhdysvaltalaisista kotitalouksista ostaa gluteenittomia tai vähägluteiinisia tuotteita ja näiden kotitalouksien määrä on koko ajan voimakkaassa kasvussa. Myös edelleen kasvava pienpanimoiden rynnistys on edesauttamassa Kukon taivalta amerikkalaisten olutlaseihin. Pienpanimoiden osuus Yhdysvaltojen euromääräisestä olutmarkkinasta on jo 21 prosenttia, ja tämä osuus on edelleen kasvussa. Lisäksi tuontioluen osuus kokonaiskulutuksesta on nousujohteista.
Tukkuri on Teksasissa sijaitseva Artisanal Beverage Distributors, joka on erikoistunut käsityöläishenkisten tuotteiden jakeluun.