Luontoelämyksiä

0

Meri ja upea saaristoluonto ovat Pyhärannassa asuville itsestään selviä asioita, mutta satunnaiselle kävijälle ainutlaatuisia kokemuksia. Kunnassa riittää rantaviivaa, mutta vain pieni osa siitä on kaikkien käytettävissä. Reilan entisen ampuma-alueen maastoon suunniteltu luontopolku avaisi niin kuntalaisille kuin matkailijoillekin mahdollisuuden nauttia kauniista maisemista. Merellisiä luontopolkuja on kyllä monissa Saaristomeren saarissa, mutta niistä pääsevät nauttimaan lähinnä veneilijät.

Reilassa pohdittiin viime lauantaina alueen käyttöä laajemminkin. Kiinnostusta riittää, sillä kyläyhdistys Reidun keskustelutilaisuuteen osallistui runsaasti väkeä.

Näillä näkymin Metsähallitus ei ole lähdössä rahoittamaan alueelle mitään omaa kohdetta. Suunnittelu ja toteutus jäävät kunnalle ja vapaaehtoisille järjestöille sekä asiasta kiinnostuneille kuntalaisille. Myös matkailualan yritykselle alue saattaa tarjota potentiaalisen kohteen.

Kiinnostus luontoon kasvaa koko ajan, ja alueen ainutlaatuisuudesta kertoo sekin, että Selkämeren Ystävät -yhdistys järjesti keväisen tutustumismatkansa juuri Reilan  alueelle. Yhdistyksen puheenjohtaja Lasse Loven lupasikin, että yhdistyksestä löytyy apua kehittämistyössä.

Konkreettinen askel eteenpäin olisi ensin kartoittaa alueen nykyinen tila eli se, millainen kasvi- ja eläinmaailma alueella on niin maastossa kuin meressä. Jos pinnan alla on mielenkiintoista nähtävää, sinnekin voisi tehdä vedenalaisen luontopolun.

Luonnosta voi nauttia monin tavoin. Yksi tapa on seurata lintujen kevätmuuttoa. Vakka-Suomessa kevät on edennyt lintujen paluumuuton osalta vauhdilla. Laitilassa on viime päivinä nähty monenlaisia tulijoita: täällä viivähti pääsiäisen tienoolla jopa lähes 4 000 yksilön metsähanhen parvi. Nyt jos koskaan kannattaa suunnistaa ulos ja lenkille.