Maanantaina kokoontuvalle hallitukselle esitetään: Päiväkoti meijerin alueelle

0
Uutta päiväkotia ehdotetaan meijerin tontille Palke7 välittömään läheisyyteen.
Uutta päiväkotia ehdotetaan meijerin alueelle Palke 7 (rakennus vasemmalla) välittömään läheisyyteen, jolloin sen tiloja voitaisiin hyvödyntää päivähoidon käyttöön. Myös vanhan meijerin (rakennus oikealla) muuttaminen päiväkodiksi on saanut kannatusta. Kuva: Solina Saarikoski

Ensi maanantaina kokoontuvalle Laitilan kaupunginhallitukselle esitetään, että päivähoidon tilaongelma ratkaistaan rakentamalla uusi päiväkoti meijerin alueelle Palke 7 välittömään läheisyyteen. Tarkoituksena on hyödyntää Palkkeen tiloja myös varhaiskasvatuksen käytössä.
Päiväkodin suunnittelussa tulee päätösehdotuksen mukaan huomioida eri toteutus- ja rahoitusvaihtoehdot eli esimerkiksi leasing-rahoitus ja niin sanottu parakki-malli. Lisäksi yksityinen päiväkoti on tulossa esittelemään toimintaansa lähiaikoina paikallisille päättäjille ja päätösesityksen mukaan myös yksityisen päiväkodin mahdollinen tulo on otettava suunnittelussa huomioon.
Yksityisen päiväkodin toteutuminenkaan ei poistaisi kunnallisen päiväkodin tarvetta, mutta suunnitteilla olevasta reilun 100 lapsen päiväkodista voitaisiin tehdä pienempi.