
Lipstikka on noussut maasta! Minun suosikkiyrttini! Mikään ei tuoksu niin hyvältä, kuin lipsitikka kuivurissa – paitsi lipstikka lihakeitossa. Voi nam! Ensimmäiset vihreälehtiset varret olen saanut kuivamaan. Juuria en ole koskaan kuivanut, mutta kuulin, että niitä voisi ruuissa käyttää kuivattuna pippurin sijaan. Täytyy ehdottomasti ottaa kokeiluun. Ihanaa aikaa tämä, kokea näitä innon tunteita vihreiden kasvusta. Ja näitä tuoksuja! Lipstikan, mesiangervon, mustaherukan ja mintun tuoksuilla on kaikkein voimakkain vaikutus minuun. Jos tietäisi mihin niitä niin suuria määriä käyttäisi, voisi kuivatella pelkästään niitä kaiken kesää! Tänään on lipstikan tuoksuinen kuivauspäivä. Parasta kevättunnelmaa!
Mustaherukan lehdet on melkein jo teeaineiksi kerättynä. Valtaosassa oksissa on jo kukkia, ja parhaat keruuajat takanapäin. Se menee niin nopeasti!

Kasvihuoneeseen laitetut perunat on kertaalleen mullattu ja tomaateissa on ensimmäiset raakileet. Jostain syystä tänä vuonna tuntuu kaikki olevan ajoissa, ja nyt luulen, että satoa tulee aikaisin. Tämä tunne saattaa toki tästä vielä vaihtua, jos vastoinkäymisiä alkaa tulla. Ensimmäisten omien perunoiden maku jo melkein maistuu suussa. Nokkoskastikkeen kera… ja höyrytettyjä horsmanversoja ja voikukan nuppuja lautasella.
Pihamaan ovat vallanneet nokkoset ja voikukka. Kitkemistä riittää. Aina voi ohikulkiessa nipsaista jotain sieltä ja toista täältä. Jos ilmat olisivat lämpimämpiä voisi nokkosta jättää pihalle päivällä kuivamaan, ja saisi suuremman määrän säilöttyä eläimille kerralla. Olen viellä jättänyt eläinten nokkoset keräämättä, luotan siihen, että lämpöpäiviä on kohtapuoliin edessä.
Alkuvuoden tipuja on muutamia saatu jo teuraaksi, osa on siirtynyt kesäkanalaan, ja odottelee kuun loppua ja ulkotarhan rakentamista, jotta pääsevät pihalle napsimaan vihreitä ja mylläämään maata. Riemu-tipu on voimissaan ja reipas. Hänen emonsa alkaa hiljalleen etääntyä suojelevasta roolistaan ja siirtyy kohta puoleen munimaan taas. Ollaan jo yli kuun puolivälin, ulkoilukauteen ei ole pitkälti. Sitten pääsee Riemukin maata möyhimään sisarustensa kanssa. Hänellä on säilynyt erityinen paikka sydämessä vaikean alun vuoksi.

Hyviä kitkemispäiviä kasvimaan ihmettelijöille!
Hilla