Viime viikonloppu oli kuin tuulahdus kaikkea pientä ja suloista, merkkejä tulevasta kesästä. Aurinko paistoi. Sitä usein piristyy valossa ja lämmössä, keho nauttii ja siitä tuntuu hyvältä. Tekee mieli touhuta enemmän ulkona kuin sisällä, tai ainakin minulla paperi ja kynä siirtyvät sisätilasta ulkoilmaan sään lämmettyä riittävästi, ja hahmottelen näkemääni itse, omien taitojeni ja halujeni avulla. Västäräkki pomppii aidan vieressä, ja pikkuruiset muurahaiset etenevät tyynesti ja huoletta pihakeinun puupintaa pitkin. Se on mielenkiintoista, miten luomme olemassa olevan uudestaan taiteen keinoin ja sillä tavoin herätämme tuntomme esiin. Heräävä luonto on hyvä syy kirkkaalle kevättaiteelle.
Pian on äitienpäivä. Vanhempien päivä on joka päivä, ja vanhemmuus on jollakin tapaa elinikäinen prosessi alettuaan. Siihen kuuluu ilmeisesti ylä- ja alamäkiä, hyviä ja huonoja hetkiä. Ihmisen elämänkaari on kiinnostava. Varhaislapsuus on turvallisuuden tunteen rakentamista ja maailman ensimmäistä hahmottamista. Siihen pitäisi kuulua huolenpito ja rakkaus, myös rajat. Varhaislapsuus on kuin kevät. Saamme turvaa lämmittävästä auringosta, ja vesisade pakottaa kastemadot maan pinnalle samalla tavalla, kuin ympäristö laittaa meidät muuttumaan ja etsimään uusia ratkaisuja.
Kun lapsi huomaa, että hänen ajatuksensa ovat muista erillään, syntyy mahdollisuus vilppiin ja omaan tahtoon. Uhmaiässä pettymykset ovat suuria. Aina ei saa, mitä haluaa. Kevään edetessä joudumme aikuisinakin sen asian eteen: mitä minä en pysty tavoittamaan tai saamaan, ja mihin minulla on mahdollisuus? Sen sijaan, että itkupotkuraivoamme, tunnustamme elämän realiteetit. Kevät on silti aivan erityisenlaatuista toivoa täynnä. Se on kuin nuoruus: elämyksellinen ja ympäristölle altis.
Kevät etsii olemustaan tässä yhteiskunnassa joka vuosi, joten se kuvaa myös varhaisaikuisuutta. Se on sosiaalisesti hyvin herkkä, ja asettuu vallitsevan järjestyksen mukaiselle paikalleen, ei ilman omaa tahtoa vaan omana itsenään, keväänä. Sitä ei sovi nujertaa eikä pakottaa. Haluammehan kevään kautta edetä kesään ja siitä taas talveen. Niin, ja kun kevät tällä tavoin menee ohi, sen identiteetti viimein vakiintuu ja kulunut kevät on yksi muiden joukossa niin kuin ihminen on ihmisten keskellä. Kevät edustaa omaa lajiaan, ja kuitenkin jokainen kevät on aivan ainutlaatuinen.
Minulla on kaksi ja puoli viikkoa, ennen kuin koulu päättyy. Monta asiaa täytyy saattaa loppuun, mutta nautin jo tuulahduksista, jotka viestivät, että olen elämäni edessä ja sopivasti turvassa.