Valtatie kahdeksalla sattui kahden henkilöauton risteyskolari Laitilan pohjoispuolella keskiviikkona 15.5. puolenpäivän aikaan. Toisessa autossa oli kaksi matkustajaa ja toisessa yksi. Vakavammilta henkilövahingoilta säästyttiin, eikä kolarista aiheutunut suurta haittaa liikenteelle.
Kolari sattui, kun yksin liikkeellä ollut vanhempi naishenkilö kääntyi Pyhärannan risteyksestä 8-tielle toisen auton eteen. Yksin liikkeellä ollut nainen sai lieviä vammoja ja hänet kuljetettiin Vakka-Suomen sairaalaan tarkastukseen.