Munamarkkinat ja Suomen kesä – siinäpä vasta pari. Laitilassa on seurattu tulevien päivien sääennustuksia tarkasti ja pelonsekaisin tuntein. Historia taitaa toistaa itseään jälleen kerran Munamarkkinoiden kohdalla. Viikkoa ennen juhannusta järjestettävä tapahtuma on jo kuuluisa siitä, että ainakin jompana kumpana päivänä sataa. Tosin tänä vuonna sääkartat ovat parantuneet päivä päivältä, joten mahdollista on, että markkinoita vietetään kuin vietetäänkin poutasäässä.
Säästä puhutaan paljon, mutta se ei ole markkinoiden 44-vuotisen historian aikana pilannut kertaakaan koko tapahtumaa. Sateen sattuessa otetaan sateenvarjot esille ja nautitaan markkinatunnelmasta katoksen suojissa.
Markkinahulina houkuttelee väkeä paikallisten lisäksi myös lähikunnista ja kauempaakin. Mikään muu tapahtuma ei myöskään yhdistä sukupolvia samalla tavalla kuin ”munikset”. Siellä viihtyvät kaikenikäiset ja monille Laitilasta lähteneille se on oivallinen paikka tavata entisiä koulukavereita ja muita tuttuja.
Sää on tietysti muutakin kuin kansalaisia yhdistävä kepeä keskustelunaihe. Esimerkiksi monen yrittäjän ja maataloustuottajan tulot riippuvat säästä. Hellevaatteet ja -kengät käyvät kaupaksi, jos aurinko paistaa. Terasseillakin toivotaan poutaa, ja jäätelöä ja juomia kuluu helteellä enemmän kuin sadesäällä. Aurinkoa janoavat myös mansikat, ja kesäteattereiden lippujonot kasvavat säiden suosiessa.
Voivottelemalla kesän säät eivät parane. Varmempi keino on pukeutua lämpimästi ja kaivaa tarvittaessa toppatakki esille. Ja markkinoille väki tulee paikalle satoi tai paistoi, sillä monille tuleva viikonloppu kuuluu vuoden kiertokulkuun samalla tavalla kuin joulu ja juhannus.