Upea tempaus

0

Lokalahdella heinäkuussa järjestettävän Karjurockin perhepäivä sai melkoista nostetta, kun seitsemän laitilalaista yritystä päätti tarjota kaikille Laitilan peruskoululaisille liput tapahtumaan. Tavoitteena oli luoda positiivista ilmapiiriä, ja siinä yritykset taatusti onnistuivat. Kesälaitumille kohta kirmaavat koululaiset ja heidän perheensä ottivat ilmaiset liput varmasti ilolla vastaan.

Tuloksen tekeminen ja työpaikkojen ylläpitäminen ja luominen ovat yritykselle ykkösasioita, mutta ne voivat halutessaan toteuttaa yhteiskuntavastuutaan monella muullakin tavalla. Taloudellinen apu kohdistuu usein urheilutoimintaan, mutta myös kulttuuria ja koulutusta tuetaan monin tavoin. Koulun ja yritysten yhteistyö on saanut vauhtia Laitilassa myös tänä keväänä järjestetyistä Tet-messuista ja maanantaina toteutetusta Yritysrastit-tapahtumasta

Laitilassa yritykset kantavat yhteiskuntavastuuta merkittävällä tavalla keväisin kartuttamalla koulujen stipendirahastoja. Stipendejä on Laitilassa jaossa moneen muuhun kuntaan verrattuna todella paljon. Niitä myönnetään erilaisin perustein, ei pelkästään koulumenestyksen perusteella.

Koulun kevätjuhlasta varmasti jokaisella on jäänyt muistijälkiä. Se riemu ja vapauden tunne, kun kesä ja lomat ovat vielä edessä! Joukossa on myös nuoria, joilla kevätjuhla on viimeinen peruskoulussa tai lukiossa. Edessä on opiskelu- tai työpaikan hakeminen. Ne eivät ole aina helposti saavutettavia, mutta ainakin laitilalaisten yritysten Karjurock-tempaus viestittää positiivisella tavalla uskosta tulevaisuuteen.

Monilla yrityksillä menee vaikeista ajoista huolimatta hyvin. Mukavaa, että sitä hyvää halutaan jakaa paikallisen yhteisön hyväksi.